Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Koirakulut 2016

Noniin, nyt ollaan jännän äärellä! Pidin ensimmäistä kertaa tässä mittakaavassa kirjaa kuluista ja se paljastuikin sitten varsin hyväksi ajatukseksi. Olin ajatellut että huntti kuussa koiriin on jo aika paljon, mutta nyt omia kuluja seurattuani huomasin että aika helposti niihin koiriin saa menemään rahaa. Bensoja en laskenut mukaan, koska niiden erittely miten verran on mennyt koirajuttuihin ja miten verran muualle olisi vaikeaa ja epätarkkaa. Ensi vuonna voisin kenties kuitenkin laskea keskikulutuksen ja kilometrien mukaan myös bensakulut? Niitä nimittäin on varmasti kertynyt aimo määrä. Keskiarvo kuukautta kohti oli 92 euroa, jää siitä satkusta minkä olin ajatellut ihan ylärajaksi, mutta jotkut kuukaudet ylittävät satasen rajan kirkkaasti, iik. Yhteensä tänä vuonna koiriin meni noin 1120 euroa, siitä puuttuu ehkä ~20-30 euron verran ruokakuluja ja yksi 35 euron arvoinen hierojakäynti Piuhalle. Onnistuin kulujen kirjaamisessa varsin hyvin, likipitäen kaikki muistin heti

Voi voi tätä elämää

Vuosi lähestyy loppuaan joten lienee aiheellista kirjoitella siitä jotain perinteiden mukaisesti! Vuotta 2016 leimasi tietty ristiriitaisuus, törkeän hyvä vuosi, mutta kyllä siihenkin mahtui niitä surullisen kuuluisia alamäkiä. Käytiin siellä aallonharjalla ja tipahdettiin sieltä myös alas, mut hei se on semmosta! Tavoitteet on kivoja ja kun niitä olen joka vuodelle asettanut niin nyt täytyy sitten tehdä raksi ruutuun-tyylinen analyysi siitä miten hyvin onnistuttiin. Tavoitteet vuodelle 2016 oli seuraavanlaiset ( toteutuneet ): Sokka: 1. Hallintaan jotain tolkkua 2. Edes yksi rallytoko-koe 3. Tokokoe, yksi riittää, ei tulostavoitteita 4. 45 mätsäriä täyteen ;)   5. Höntsäjälkeä Piuha: 1. Jäljellä ilmaisut kuosiin 2. Janojen treenaus jatkukoon 3. Avoimen luokan liikkeiden opiskelua tokossa 4. Paljon luoksepäästävyystreenejä 5. Vaikka vielä yksi näyttely Sokan tilanne on tällä kertaa aika hyviä, check-listaan saadaan kirjata peräti neljä viidestä tavoitte

Reenilöitä

Marraskuun koeviikonlopun jälkeen ei olla pahemmin mitään puuhailtu, tällä viikolla löydettiin kuitenkin tiemme hallille treenaamaan tokoa torstaina ja perjantaina käytiin vielä aksailemassa. Tokot sujui tauon jälkeen ihan ok, Piuha teki hyvin hommia, saatiin pari hiljaista toistoa hypyllä, ruutu ja merkinkierto sujui ja liikkeestä maahanmenot oli Piuhaksi varsin hyviä. Saatiin myös villi idea kokeilla EVLn uutta hässäkkäliikettä, Piuhalle tuotti ensinnäkin suuria vaikeuksia juosta merkille kahden hypyn välistä ja toiseksi se ei meinannut muistaa ottaa kapulaa mukaansa kun käskytin noudon sille, hypyt veti piiiikkuisen puoleensa :D Sokka teki kokeenomaisen treenin, ja oli ihan sika hyvä! Tehtiin seuraaminen, liikkeestä maahan, hyppy ja kaukokäskyt. Seuraamisessa oli kyllä viilattavaa ja kun vapautin liikkeiden jälkeen niin oltiin aika veitsen terällä ettei Käyris lähtenyt ilakoimaan liikaa. Maasta nousi kaikissa liikkeissä ekalla käskyllä ylös, huikee homma! :) Sokka pa

Sokan ensimmäinen killutin

Sokka oli tänään rallytokon tuplakisoissa Lahdessa, samaiselle VAU'n hallilla jossa vietettiin eilinenkin päivä. Sokalla oli paikka molempiin kokeisiin, A-kisan tuomaroi edellisestä kokeesta tuttu Taru Leskinen ja B-kisan Iiris Harju. B-kisa oli vuorossa ensimmäisenä, ennen rataantutustumista kokeiltiin Sokan kanssa taas että miten esim eteentuleminen tai saksalainen täykkäri toimii ja kyllähän ne toimii kun itse vaan kerron koiralle selkeästi mitä tehdään. Täykkäriä palkkailin useammankin kerran, en itse luota siihen yhtään :D Rata näytti tältä: A-kisa alkoi vasta kolmen jälkeen, fiilis oli aika hyvä, Sokka otti lepiä häkissä ja aina ulkona käytettäessä pissasi ja tuntui muutenkin omalta itseltään. Omaa vuoroa odotellessa se haisteli ja kiellosta huolimatta alkoi haistella uudestaan, mikä vähän huolestutti mutta radalle mentäessä se skarppasi hienosti. Rata oli tälläinen:  Sokka teki aika tasaisen varmaa työtä molemmilla radoilla, ensimmäisellä radalla -10 tu

Tokokokeilu

Piuha tokoskabaili eilen lauantaina Lahdessa. Alokasluokka alkoi vasta kahdelta, joten saatiin taas ottaa melko rennosti ensin aamupäivä ennenkuin suunnattiin auto kohti koepaikkaa. Tuomarina oli piirinmestaruuskokeesta tuttu Anne Nokelainen. Koe pidettiin VAU'n hallilla ja sattumoisin viereiselä kentällä oli samaan aikaan agilitytreenit, nioiden suhteen ajatus oli lähinnä se, että ne ovat uhka tai mahdollisuus :D Piuhalle hyvä juttu oli se, että se on tottunut tuolla hallissa tekemään aksaa ja se kuuli vähän väliä esimerkiksi putken ääniä, pysyi mieliala mukavasti korkeana.  Kehääntulotarkissa Piuha seisoi hyvin omilla jaloillaan, juoksua tarkistettaessa se köyristi selkää ja häntä oli koipien välissä mutta ei väistänyt. Paikkisryhmiä oli kolme, Piuha oli niistä toisessa. Paikkiksessa Piuha teki perusvirheet, hitaasti maahan, hitaasti ylös ja pieni levottomuus kun palasin viereen. Paikkiksen jälkeen vein Piuhan autoon ja hain sen vasta kun meitä edeltävä koira meni suo

Treenipäivitys

Sitä treenitarinaa nyt sitten. Pitäisi omaksua sellainen tapa että aina kirjaa ylös mitä on tehty, miten on tehty ja miten se onnistui, jälkikäteen kun muistaa hädintuskin pääpiirteittäin mitä on tehty ja millainen yleisfiilis oli. Marraskuussa ollaan taas totaalisesti laannuttu, säät on olleet huonoja, kenttä muistuttanut lähinnä laskettelurinnettä ja nyt on masentavan märkää. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, on Piuhalle tehty pari kertaa ns. kuplan vahvistustreenejä, pelottava henkilö lähelle seisomaan ja sitten ajatellaan vain sitä omaa tekemistä, blokataan kaikki muu mielestä. Ihan hyvältä se onkin nyt tuntunut, mutta tiedän että hommia pitää vielä kovasti tehdä ja lopulta kaikki on lähinnä sattumasta ja mielentilasta kiinni. Sokka on päässyt treenaamaan jopa melkein yhtä monta kertaa kuin Piuha ja aloittipa se myös uudelleen agilityn parissa tahkoamisen, treeneissä ihan hyvällä menestyksellä vieläpä. Sokka on puuhaillut vähän hallintatreenejä, siis samaa 'hei

Suurin riesa on sisu

Piuha ja Rodi Piuha kävi taas tokokokeessa. Luotto oli kova, mutta tällä kertaa tultiinkin sieltä korkealta treenihurmoksesta lujaa alas. Liian pitkä odottelu,  koliseva halli, miesliikkuri ja tuima tuomaritäti - niistä on paha mieli Piuhalle tehty. Heti kehätarkissa Piuha murisi tuomarille, antoi käsitellä, mutta ikävästi nurisi silti. Tuomarina oli Jaana Tala Piuha oli ensimmäisenä suorittamassa, mutta paikkisryhmiä oli onneksi kaksi, joten ehdin käyttää Piuhan vielä autossa ennen omaa suoritusta pikaisesti. Yksilökehään mentäessä fiilis olikin jo parempi. Paikkamakuu oli ihan ok, hitaasti maahan ja hitaasti ylös, tyypillisiä vikoja Piuhalle, mutta kaikki tapahtui yhdestä käskystä. Seuraamisessa sain noottia käden asennosta. Kuulemma pitäisi käyttää vinosti kättä aina välillä kropassa kiinni, nyt kun mulla (kieltämättä) on käsi melko staatisesti koiran pään ulkopuolella. Muuten oli kuulemma siisti seuraaminen. Liikkeestä maahanmeno ssa korjasin sitten sitä käden asent

Seinäjoki KV

Seinäjoki on leikkimielisesti ollut meille aina se ns. toinen kotinäyttely, vaikken siellä ennen tätä vuotta olekaan ikinä omia koiriani kehään vienyt. Tänä vuonna sitten tosiaan ilmoitin Piuhan. Aluksi tarkoitus oli, että yritettäisiin saada Eltempon kasvattajaryhmä, mutta muita Tempolaisia ei sitten ilmoittautunutkaan. Piuhan emä Miina oli kyllä mukana karkeloissa :) Seinäjoki on siitä kiva näyttely, että siellä näkee tavallistakin enemmän tuttuja, myös niitä jotka eivät normaalisti kolua joka näyttelyä läpi ja joita näkee muutenkin lähinnä pohjanmaalla koiratapahtumissa. Tervuja oli ilmoitettu 24, siis enemmän kuin mihinkään muuhun näyttelyyn (paitsi erkkari tietty) joissa olen tänä vuonna käynyt - tietysti. Noh mikäs siinä. Ajeltiin eilen illalla Teuvalle, joten aamulla odotti vähän inhimillisempi herätys kuin mitä se olisi ollut jos oltaisiin lähdetty kotoa suoraan. Vähän seitsemän jälkeen lähdin ajamaan, hain ensin Johannan kyytiin ja sitten kurvattiin Seinäjoelle. Olti

Rälliä

Lauantaina 15.10. Sokka käväisi elämänsä ekoissa virallisissa rallytokokisoissa! Aika hurjaa :D Jännitystä oli ilmassa vasta rataantutustumisessa, minä kun asennevammaisena en osaa kovin vakavasti suhtautua tähän lajiin - vaikka tiedän että se on vaikeaa varsinkin ylimmissä luokissa. Paikanpäällä oli yllättävän rento tunnelma, ja kauhukuvat valtoimenaan sinkoilevista flexififeistä olivat myös turhia, paikalla oli tosi fiksusti käyttäytyviä koiria kaikenkaikkiaan. Yllätyksenä tuli se, että rallytokossa koirat mitataan - siis täh? Noh treenikaveri sitten ystävällisesti kertoi minulle että ylemmissä luokissa tulee hyppy mukaan kuvioihin. Sokka oli ihan intopinkeänä sirutarkissa ja jouduin pitämään siitä kiinni :D Siru onneksi löytyi heti, ja mittatikkuakin Sokka ehti väistää (sitä ei muuten koskaan ole mitattu), mutta hänen todettiin menevän mukavasti haarukkaan 20-40cm. Tuomarina oli Taru Leskinen ja ratakin vaikutti ihan kivalta, vaikkakin ennen rataantutustumista joudui

Open Show

Viime viikonloppuna Piuha käväisi belgianpaimenkoirien open showssa vähän kokeilemassa miten kehätilanteet toimii. Aloitetaan vaikka sillä että koko matka oli täysin katastrofaalinen, lähdin ajamaan ajatuksella että kun Piuha on nyt hienosti pysynyt kontissa ilman häkkiä niin uskallan lähteä ilman sitä - virhe. Motarilla Piuha tuli sitten kontista takapenkille kaikkien tavaroiden sekaan (otin mm. kaikki treenikamat mukaan koska oli tarkoitus treenata myös) ja lopulta ajoin motarilta pois ja vaihdoin Piuhan Sokan häkkiin. Onneksi otin Sokan mukaan, koska muuten olisin ehkä ottanut Sokankin häkin autosta pois! Piuhalla oli vähän ahtaat oltavat mutta sen siitä saa kun on tuhma. Lähtötilanne Lopputulos  Piuha oli ihan viimeisten joukossa kun tervut arvosteltiin viimeisenä ja Piuha on vieläpä narttu. Open show on epävirallinen näyttely joten tällä ei ollut mitään ns. virallista arvoa, tuettiin yhdistystä ja treenattiin. Tuomarina tällä kertaa oli Karin Andersson, belgikasvattaja

T niinku Treeni

Viikon suuri oivallus: treenaaminen jotenkin mystisesti auttaa. Nyt ollaan jo tiistain puol ella, mutta tässä viimeis ten kahdeksan päivän aikana meillä on ollut kovin aktiivinen treenipu tki, tokoilemassa on käyty viitenä päivänä kahdeksasta ja yhtenä kävin myös ve t ämässä parin tunnin koulutuksen tokosta nuorille. 1/3  v ä lipäivistä meni pitkästä aikaa lenkillä Emilia n ja poik ien kanssa ja y ksi Vihdissä Belgipäivässä , rankkaa tää koirailu kun on suurimman osan vuodesta ottanut melko rennoin ottein :D Treeneistä kirjoitin kaikista jotain, osasta vähän tarkemmin ja osasta vähemmän ta rkasti, jo itain oivalluksia on mahtunut mukaan mutta lä hinnä kirjoittelin y lös mitä (ja miten) ollaan treenattu.     MAANANTAINA hilpaistiin Nastolaan Piuha n kanssa treenaamaan tokoa Jennan ja Alinan kanssa. Otin vain Piuhan mukaan, mikä oli varmaan ihan hyvä juttu kun kentällä vietettiin taas ikuisuus. Puuhasteltiin ensimmäisessä setissä merkin kiertoa ja ruutua, pieni pätkä seur

Rohkeus palkan saa

Piuha oli tänään tokokokeessa, hui ja iik! Alokasluokka alkoi hyvin inhimilliseen aikaan (12:45 sanottiin kisakirjeessä aloitusajaksi) ja fiilis oli melkolailla hyvä, sika makee joukkue ja paljon tuttuja muutenkin, joten odotukset oli korkealla ainakin päivän laadun jos ei tulosten suhteen. Saavuttiin Piuhan kanssa ihan tarkoituksella mahdollisimman myöhään koepaikalle, ettei se ehtisi väsyä. Piuha tuntui aika kivalta kun käytin sen pissalla ennen kentälle siirtymistä. Paikkiksessa oltiin ensimmäisessä ryhmässä (yhteensä kolme paikkisryhmää), joten hirveän pitkään ei tarvinnut odotella sinne pääsyä. Pidettiin Piuhan kanssa kehänlaidalla kaikenlaista omaa kivaa ja leikittiin nameilla. Jenna toimi meidän etäpalkkapisteenä. Kehätarkki meni hienosti ja kehässä kaikki ok, Piuha oli hyvin kuulolla ja teki ekasta käskystä oikein, maahanmeno oli Piuhamaisen hidas, mutta 10 napsahti! Alokkaan minuutin makuut on niin lyhyitä ettei mennyt kauaa kun saatiin jo kirmata yksilöliikkeitä suo

Pyörii ja myllertää

Huima kävi joitakin aikoja sitten viikonloppukyläilyllä meillä ja mikäs sen mukavampaa kun tyyppi sukeltaa meidän pienoislaumaan kuin hai laivaan! Isoilla tytöillä oli parit isojen tyttöjen kyräilyhetket ja Sokka rakasti Huimaa vähän liikaa, mutta ei siinä oikein muuten huomannut että koiria oli yksi enemmän (okei sängyssä oli tavallista ahtaampaa). Vähän ollaan treenailtu, piirinmestiskoe lähestyy uhkaavasti ja loogisesti Piuha läväytti juoksut pöytään niin, että nyt on kulunut noin kuukausi niiden alkamisesta, hyvä että teki ne ennen koetta mutta huono siinä mielessä ettei päästy treenaamaan ihan niin paljoa kuin ehkä toivoin. Syyskuun puolella (apua, kohta on lokakuu!) ehdittiin käydä myös Alinan tyttöjen kanssa lenkillä, edellisestä kerrasta ei ollut kuin kaksi vuotta aikaa.... Hirveästi Piuha ei Vanjan tai Vernan kanssa leikkinyt, mutta ai että miten kivaa oli kun se tajusi että Verna antaa sen nylkyttää! Juoksuisena Piuhalla on aina välillä sellaisia tuhmia ajatuks