Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2013.

Yhä vain uudestaan

Jos vaikka nyt se messari - pikaisesti. Yhä vain uudestaan vois viitata vaikka siihen että jostain ihmeellisestä syystä messariin on tässä viime vuosina ollut pakko tunkea, ei mitään järkeä, rahaa vaan kuluu ja kuka nyt oikeestaan ees haluais vietätä viikonloppua jäätävässä väenpaljoudessa? Vaikka missään ei oo mitään järkeä niin siellä oltiin tänäkin vuonna. Meidän matka alkoi jo torstaina, Piuha kävi tekemässä ihan pätevät ja vauhdikkaat agilitytreenit ja sit kaahattiin juna-asemalle ja hypättiin Riihimäelle menevään junaan. Riihimäellä vaihdettiin junaa ja puksuteltiin minnes muuallekaan kuin Hyvinkäälle Netan ja Riesa n vaivoiksi. Perjantaina lähdettiin Helsinkiin, Piuha ei vielä päässyt meininkeihin mukaan mutta onneks oli edes Riesa. Pyörähdin Riesan kanssa kehässä sen verran että vikaa kertaa poitsu pokas ROPin pentuluokasta. Kävin myös vähän kokeilemassa miltä tuntuu pyöritellä agilityesteillä tervua jolla on jo homma hanskassa ja olihan se aika kivaa, onneks on toi o

Koska meillä on joulu

Postaukset laahaa taas vaihteeks, enkä ees yritä selitellä :D Aikaaki jopa ehkä ois ollu mut ei vaan huvita. Mut koska joulu niin jouluisia kuvia ajattelin nyt tähän laittaa, sit myöhemmin joskus messaripostausta ja semmosta.

En anna minkään seisoo tiellä

Jippikayjeihei ja sitä rataa. Pikainen päivitys viime viikosta tässä näääin:  Piuhan torstainen rata. Oli suht näpsäkkä belgiotus, mulla oli kiire joka paikkaan ja tekeminen oli hosumista. Koira haki esteet hyvin ja silleesti. 8-9 valssi, 11-12 samaten, muuten aika perus suoraa ohjausta. Hinkkaamisen jälkeen saatiin paketti näyttämään jopa agilityltä ja ihan hyvältä sellaiselta. Onneksi on koira joka kestää toistoja (ainakin tässä lajissa). Jaaa Sokan perjantainen rata! Sokka oli aika etevä, hidas mutta suhteellisen kuuliainen :) 5-6, 8-9 ja 16-17 otettiin valssitsydeemillä. Kepit onnistu ekalla yritelmällä, A'lta meinasin aluks vaan ottaa vastakädellä mutta sit lennosta päätin että varmistelen ja otan valssilla. Teknisesti ei kuulemma oo oikeestaan mitään, mutta vauhti uupuu. Koira kulkee pää ylhäällä ja se vie tehoja etenemisestä. Tehtiin sit etupalkalla 1-2 pätkä ja kyl sieltä sitä vauhtia tuli vähän lisää mut aika laimee vielä. Ehkä pitäis kokeilla parempaa palkka

Veni, vidi, vici

Ainakin melkein. Meillä oli viikonloppuna kaikkina päivinä ohjelmaa, perjantaina Sokan agilitytreenit, lauantana möllitoko ja sunnuntaina match show. Agilityt meni hyvin, tehtiin aika paljon päällejuoksuja (koska en osaa ja Sokka on tarkka), koira pysy hanskassa mutta oli vähän tahmea ja hidas. Rata oli tommonen. Lähdettiin melkein lentävällä lähdöllä, kakkosella Sokka käänty tosi nätisti ja pienellä kaarroksella. Ekalla yrityksellä kolmosen päällejuoksu onnistu kivasti, neloselle vietäessä piti ottaa vastakädellä ja oikeasti miettiä omaa kroppaa että koira meni oikeelta puolelta yli. 5-7 tein kaks sokkaria, ekalla kerralla vähän myöhässä -> koira ei kääntynyt tarpeeksi -> seiskasta ohi. Ajoituksen korjaamisella onnistui hyvin - sokkarit ei oo enää niin pelottavia :D Ysille takaakierrolla ja siitä päällejuoksuna, mut ei vaan meinannu koira tulla yli vaikka kolmosesta kuitenkin tuli ongelmitta. Sokka ei kyl päästäny mua yhtään luistamaan siitä kropan asennosta :D Tuntu