Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

Tiedän että mistään mitään tiedä en

Jotta elämä ei olisi pelkästään ruusuilla tanssimista, on meilläkin pari sitä varjostavaa terveydellistä ongelmaa ilmaantunut. Ensimmäisenä tulee mieleen se, että Piuha heinäkuussa taas sai jonkinlaisen krampin/epämääräisen kohtauksen. En tiedä mitä se on, miksi niin tapahtuu tai mitä voin asialle tehdä, mutta Piuhan takajalat ovat nyt krampanneet neljä kertaa. Kolme kertaa tilanne on ollut sama: lämmin päivä ja Piuha juoksee sisarustensa kanssa täyziiii. Talvella Piuha tippui rinteeseen ykskaks ihan rauhallisella lenkillä, taas takajalat kramppasi. Tuorein, eli neljäs, kerta oli kahden ensimmäisen kaltainen, mutta päivä ei ollut ihan niin kuuma eivätkä koirat olleet ehtineet juosta niin kauaa kuin kahdella ekalla kerralla. Niin ja talvisen setin kanssa tämä erosi myös siinä, että nyt myös niska oli ihan krampissa. Pelottavan näköistä, voin sanoa. Olen joka kerta yrittänyt vain pitää koiran mahdollisimman rauhallisena ja talvella homma oli itseasiassa hyvin nopeasti ohi ja koi

Fifii ja käyttökoirailua

Sm-kisojen jälkeen eleltiin aikamoista hiljaiseloa loppu heinäkuu, mutta nyt elokuun puolella ollaan jopa taas käyty treenaamassa. Treenien lisäksi ollaan suunnattu kahdesti mätsäriin. Mätsäri numero ykkönen oli Hollolan Tokotiimin järjestämä ja sieltä haettiin molemmille koirille vain nauhat matkaan (Sokka PUN ja Piuha SIN). Sokka kävi Hannan kanssa junior handlerissa ja tyyppien yhteistyö riitti ensimmäiselle sijalle asti :) Piuha ei murissut tuomarille, joka oli ehdottomasti koko illan paras juttu. Kakkosmätsäri oli Salpausselän Koirankasvattajien alaa. Edellinen mätsäri oli kahden koiran kanssa vaikeahko kun ei ollut häkkiä mukana, joten otin vain Piuhan mukaan. Piuha sai kohtalaisella esiintymisellään ja pienillä murinoilla miestuomarilta punaisen nauhan, mutta ei kuitenkaan päässyt sijoille asti. Piuha ja Judi Mätsärien jälkeisenä ajanjaksona Piuha on myös käynyt kahdesti jäljestämässä. Heinäkuussa tehtiin yksi jälki joka meni ihan päin hanuria, mutta ilmeisesti tau

SiisMitä eli lyhyesti SM

Heinäkuu meni töissä, ensin kesäkuun puolella aloitin perinteisen leiriviikon suurleirin merkeissä - toista vuotta ohjaajan hommissa. Suurleiriltä ajelin suoraan pohjanmaalle ja siellä vietettiin sitten melko tiiviisti loput heinäkuusta töitä tehden. Maalla on mukavaa, mutta niin oli myös paluu takaisin kotiin, omaan sänkyyn ja omiin ympyröihin. Pohjanmaalla treenaaminen oli hyvin rajoitettua, päästiin tekemään kahdet kunnon treenit, treeniseuraa kun ei pahemmin löytynyt ja olin usein työpäivän jälkeen niin hyytynyt ettei huvittanut treenata. Tokon SM-kisojen oli tarkoitus nostaa treenimotivaatiota, mutta kas kummaa samalla viikolla kokeen kanssa tajusin että ei hitto, eihän me olla treenattu kunnolla! Noh, ne vähän treenit mitä ehdittiin heinäkuussa tehdä oli ihan hyviä, niiden vähyydestä huolimatta kokeeseen valmistautuminen ei ollut mennyt ihan päin prinkkalaa. Itseasiassa ajatus olikin pitää vähän taukoa, mutta aikataulut eivät sitten menneet siltikään ihan niinkuin olis