Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Poing poing

Piuha kävi eilein (19.1) juoksemassa tämän vuoden ekat agilityt! :) Meillä vaihtui ryhmä ja kouluttaja, eikä kukaan oikeastaan ole ennestään tuttu joten voin kertoa että jännitti :D Yritän päästä entistä enemmän käsiksi siihen, että me tehdään tätä itsellemme, eikä ketään muuta kiinnosta vaikka oltaisiin äärimmäisen huonoja. Piuha oli ihan kiva, jätin itse paremmat kengät kotiin, kun ajattelin että niillä on inhottava kävellä lumessa (jälkeenpäin mietin, että miksen vain voinut ottaa kaksia kenkiä mukaan....), mutta se kostautui sitten itse tekemisessä. Juoksin siis vanhoilla kuluneilla lenkkareilla ja nyt kun olen jo jonkin aikaa tottunut juoksemaan huomattavasti paremmilla ja pitävämmillä kengillä niin tuli ehkä vähän hissuteltua - hups.  Rata näytti tolta^. Rimat oli 50cm, A'n sijaan mentiin putkeen. Aluksi oli tarkoitus tehdä 1-5, mutta lopetin itse ihan totaalisesti ohjaamisen toisen putken jälkeen ja Piuha tuli ohi, ohjaamalla se meni kyllä sinne ihan nätisti ja käänt

On nastaa kun yksi on johon voin luottaa

T. Nalle Puh-laulu Viime vuoden puolella käytiin 27-28.12 viikonloppuna kehäilemässä mätsärissä lauantaina ja juoksemassa agilityepiksissä sunnuntaina. Mätsäristä molemmat sai "vaan" siniset nauhat. Piuhan kanssa ei päästy edes nauhakehään kun olivat niin päällekkäin etten ehtinyt edes sanoa, että olen toisessa kehässä eivätkä sitten tajunneet odottaa meitä. Piuha murisi tuomarille kopeloinnin aikana, mutta sen jälkeen oli hiljaa. Sokka esiintyi Sokkamaisen varmasti ja meidät tiputettiinkin nauhakehästä viimeisinä pois. Sunnuntaille olin ilmoittanut Piuhan kahdelle supermölliradalle ja Sokan kisaaviin sekä lisästartille mölleihin. Piuha kisasi medirimoilla, koska pelkäsin radalla olevan pituus jota se ei vielä hanskaa. Loppujen lopuksi sitä ei siellä ollut mutta posoteltiin silti medirimoilla. Piuha teki kaksi nollaa, joista toinen oli hippasen nopeampi ja nollalla yllettiin supermöllien voittoon :) Sokka sen sijaan oli ihan korvaton, mölliradalla se lähti heti l

Tavoitteita

 Vuodelle 2014 asetettiin tällaisia tavoitteita: Sokka: 1. Vauhtia ja varmuutta agilityyn 2. Tokossa ALOn korkkaus 3. Jos tänä vuonna sitä verijälkeäkin 4. Kisaamista ainakin agilityssä 5. Yhteistyö parempaan kuntoon Piuha: 1. Agilityssä kisakuntoon pikkuhiljaa 2. PK-jälkeä vakavemmalla mielellä 3. !!Itsevarmuutta!! 4. Pari näyttelykäyntiä 5. Eri lajeissa möllikisoja ---------------------------------------- Sokalla tavoitteet täyttyivät seuraavasti: 1. Vauhtia ja varmuutta ehkä vähän joo, varmuutta merkittävästi, vauhtia ei niinkään 2. Tokossa korkattiin ALO, tuloksena ALO2, muuta ei ehditty 3. Verijälkeä ei tehty kertaakaan, PK-jälkeä kyllä 4. Agilityssä ei epiksiä ja seuranmestiksiä lukuunottamatta kisattu. Tokossa yksi koe ja taidettiin pari hassua mätsäriä käydä kiertämässä. 5. Yhteistyö parani ainakin omasta mielestäni ihan huomattavasti! :) Mitään erityistä ei tämän eteen tehty, kiinnitin entistä enemmän vain omiin toimintatapoihini huomiota. Piuhan tavo