Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Täältä tullaan tokoähky

Aktiivisuus on taas ollut huipussaan blogin puolella :D (Olen kirjoittanut n. kakskolmasosaa tästä tekstipätkästä joskus helmikuussa, nyt maaliskuun lopussa kirjoitin vähän lisää...) Helmikuussa meillä on ollut kunno tokorupeama, erään helmikuisen viikon maanantaina päivällä käytiin tekemässä tokoja, tiistaina mentiin jo vähän aikaisemmin, keskiviikkona iltapäivällä ja illalla. Kaikki kuvat on Annin käsialaa :) Maanantaina Piuha puuhasteli seuraamisia, merkin kiertoa, noutoa ja ruutua. Syystä tai toisesta Piuha oli tavallista ailahtelevaisempi, sitä häiritsi muut koirat enemmän ja autossa haukkuva koirakin sai sen huomion kesken tekemisen. Merkin kierrot oli hyviä ja huonoja, vauhti oli vähän hukassa, pari kertaa jouduin huomauttamaan äänestä, mutta saatiin pari tehtyä äänettömästi ja laukalla kuitenkin. Ruudussa Piuha haki taas kulmamerkkejä, mitä se ei hetkeen ole tehnyt. Lisäavuilla oikea paikka löytyi. Vikalla toistolla palkka oli valmiina ruudussa. Tiistaina Piu

Loikkakoikka

Piuhalla on kunnianhimoinen tavoite siedättyä tänä vuonna kopelointiin. Jos tänä vuonna ei onnista niin voi olla, että sitten annetaan koiran olla. Piuha täyttää tänä vuonna 4-vuotta, joten mielestäni on ihan kohtuullista odottaa sen päässä naksahtavan jotain oikealle paikalle. Katsotaan mihin vuosi vie. Minä ajattelin pitkästä aikaa puuhailla uutta ulkoasua, katsotaan mihin se johtaa :) Hieman houkuttelisi vaihtaa koko blogipalvelinta, mutta se taitaa jäädä ainakin toistaiseksi.