Sivumaininta tähän alkuun että Piuha teki tänään ok tottista, siitä huomasi taas että on asioita joita se ei edelleenkään kestä ja asioita jotka välillä näyttäytyy mörköinä.
Pitäisi kirjoittaa argumentaatioanalyysiä mutta mietteiden purkaminen kuulosti paljon paremmalta ajatukselta :'') Tuntuu oudolta lukuisten "Piuha teki aksaa tänään, Sokka kävi tokokokeessa"-postausten jälkeen kirjoittaa tälläistä. Kirjoitin pitkän litanian omaa pohdintaa ja plörinää, tämä ei ole mitään ehdotonta totuutta ja virheitä voi löytyä. Läjä pohdintaa koiranhankkimisesta ja isompi läjä asian vierestä (linjajako). Toivon ettei kukaan ota tätä tekstiä henkilökohtaisesti.
Mä yllätän itseni tosi usein selailemasta pentueita - vaikken varsinaisesti uutta koiraa etsisikään - ja tänä vuonna on, on tulossa tai on ollut hirveän paljon sellaisia pentueita joista olen melkein kehittänyt pakkomielteitä itselleni. En halua koiraa nyt, en edes voisi ottaa koiraa, mutta silti muutama pentu on kolkutellut mun päässä. Eniten ahdistaa se, etten tiedä mitä haluan, vielä jokin aika sitten olin melkein satavarma siitä, että seuraava koira olisi myös belgi, mutta vähintään sekalinjainen, nyt en ole edes siitä varma. Pentueita on ollut laidasta laitaan aina näyttelylinjaisesta groenendaelista shetlanninlammaskoiraan ja käyttölinjaiseen malinoisiin. Eniten kuitenkin sekalinjaisia pentueita kaikista muunnoksista lakua lukuunottamatta.
Olen satavarma siitä, että haluan harrastaa PK-lajeja ja agilityä, toko menee siinä sivussa, käyttö- tai sekalinjainen kuulostaisi siis luontevalta valinnalta. Viime aikoina monta viikonloppua näyttelyissä vietettyäni päähän on noussut pakkaa sekoittava ajatus siitä, että mitä jos ottaisinkin koiran jonka kanssa voisi myös kiertää kehiä ja ehkä jopa saada muutakin kuin H'ta EH'ta tai sileää ERI'ä. Ongelmaksi nousee näyttelylinjaisten koirien tilanne, en ole tainnut vielä kertaakaan nähdä ""täydellistä"" näyttöbelgiä, koiraa joka olisi edes suurimmaksi osaksi mieleeni. Ongelmallisuutta lisää vielä sekin, että myöskään sekalinjaiset tai oikeat käyttölinjaiset eivät suinkaan ole myöskään täydellisiä.
Ensimmäinen ongelma näyttöbelgeissä on rakenne, suorat etuosat ja lyhyet selät, joskus takakulmatkin puuttuu. Etuosan suoruudella ja väärin sijoittumisella saadaan aikaan ryhdikäs ja näyttävä koira, mutta samalla vähennetään koiran etuosan joustavuutta ja kestävyyttä, jos kulmaa ei löydy, koiralla ei riitä mekaniikka - "koneisto" - oikeanlaiseen kestävään liikkeeseen. Koira ei pysty vaimentamaan alastuloja kunnolla ja joutuu paikkailemaan liikettään.
Joskus myös neliömäisyys menee niin liian pitkälle, koira joutuu astumaan ristiin tai jopa sipsuttamaan liikkuessaan, kumpikaan ei ole kovinkaan ideaalia jos ajatellaan koiraa jonka tulisi pystyä liikkumaan vaivattomasti ja olla kestävä. Mittasuhteiden ollessa pielessä koira joutuu jälleen paikkailemaan liikettä.
Piuhaltakin löytyy edellä mainittuja ongelmia, erityisesti sen etuosa on puuttellinen, ei hillittömästi, mutta sen verran että pistää omaan silmään. Takakulmauksia löytyy, mutta sekään ei täysin pelasta tilannetta, kulmausten tulisi kuitenkin olla tasapainoiset.
Viime aikoina olen kiinnittänyt entistä enemmän huomiota siihen, miten Piuha liikkuu. "Kovin lyhyt, korkea etuaskel" Lainaus Kouvolan arvostelusta, joka pitää hyvinkin paikkansa, varsinkin kun Piuha on hieman kiihkeämmässä mielentilassa. Usein belgejä ihastellaan juurikin tanssahtelevan oloisen liikkeen takia, mutta en pääse itse yli siitä että en osaa kuvitella sellaisen liikkeen olevan kovinkaan kestävä tai muutenkaan hyvä tapa liikkua.
Jotta ongelma näyttöbelgien kanssa olisi vielä hieman suurempi täytyy ajatella luonnetta. On epävarmaa, pelkoaggrea, paukkuarkaa, ylivilkasta ja ties mitä muuta. Monesti belgeistä sanotaan, että kaikki belgit on huonohermoisia, pelkopurijoita ja ties mitä muuta. Moni tuomari mätsäreissä ja jopa oikeissakin näyttelyissä tuntuu varovan kun pitäisi koskea belgiin,
Kouvolassa jopa kehäsihteeri oli varoittanut tuomaria siitä, että belgit sitten purevat, kehäsihteeri oli kyllä sillä kertaa hiukan metsässä kun kaikki koirat joita näin kehässä käyttäytyivät kauniisti ja antoivat tuomarin kopeloida itsensä.
Olen viimeisten vuosien aikana tavannut lukuisia belgejä ja on valitettava totuus että niitä epävarmoja tai jopa arkoja koiria löytyy. Usein iälläkin on toki osansa asiaan, mutta minusta on hiukan surullista että ajatellaan sen olevan ihan ok että alle 3 vuotias koira on hyvin epävarma ja sen kanssa joutuu tekemään töitä jotta se kestäisi esimerkiksi vieraiden käsittelyn.
Näyttelyissä on kerran jos toisen näkynyt koiria jotka eivät kertakaikkiaan malta olla paikoillaan (ominaisuus, kouluttamattomuutta vai ehkä molempia?) tai piippaavat. Joillakin yksilöillä on varmasti hermorakenteessa ongelmia, hermot vuotavat ja koira ei vain pysty keskittymään. Olen kuullut koirista jotka ovat rauhattomia myös kotona, piippaavat ja ravaavat ympäriinsä, kokoajan pitäisi tehdä jotakin, itse en kyllä jaksaisi sellaista :D
Vastapainoksi olen törmännyt myös useisiin fiksuihin yksilöihin, on niitä jotka ovat välinpitämättömiä, ja niitä jotka rrrakastavat kaikkea ja kaikkia. Tuntuu, että suurinosa alusta asti suhteellisen sosiaalisista näyttelylinjaisista on uroksia, näyttelykehissä urokset vaikuttavat paljon itsevarmemmilta ja harvoin olen kuullut että uroksen kanssa olisi pitänyt erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että koira on myös vieraiden käsiteltävissä. Urosta ei myöskään usein suositella ensimmäiseksi belgiksi, ehkä niiden suuremman itsevarmuuden ja rohkeuden kylkiäisenä tulee myös enemmän kovuutta. Herää kysymys että miksi asia on näin? Miksi urokset ovat niin sanotusti tervepäisempiä kuin nartut, miksei myös nartuille voitaisi hakea itsevarmempaa luonnetta? Vai kasvaisiko samalla urosten kovuus ja itsevarmuus, tulisiko niistä entistä "vaikeampia"?
Usein saman pentueen koirilla on monia yhteisiä piirteitä, sekä luonteessa, että rakenteessa, jos monella pennulla esiintyy vaikkapa arkuutta pitäisi miettiä mikä on mennyt pieleen, onko arkuus vain mitätön ominaisuus joka voidaan kitkeä ja jota voidaan sietää vai tulisiko sille yrittää tehdä jotain?
Kokemuksesta voin sanoa että epävarman (arka ja epävarma eivät mielestäni ole synonyymejä, arka koira on konkreettisempi termi, arka koira pelkää ja epävarma ei ole varma itsestään ja voimistaan, ei uskalla heti kokeilla tai mennä) koiran kanssa eläminen on ajoittain hyvin raskasta, on paljon helpompaa kulkea ihmisjoukoissa, käydä erilaisissa paikoissa ja olla vieraassa ympäristössä itsevarman ja rohkean kuin epävarman ja aran koiran kanssa.
On turhauttavaa kun toisille koirille normaalit asiat aiheuttavat omalle koiralle ongelmia ja hidastavat edistymistä, on raskasta kun joutuu miettimään millaisille asioille koiran uskaltaa altistaa ilman, että se tuntee olonsa liian ahdistuneeksi tai uhatuksi. Koiran luonne kuitenkin muodostuu monista eri osatekijöistä, perimällä, kasvuympäristöllä ja kasvatuksella on kaikella osansa siihen millainen koirasta muovautuu.
Jotta en täysin eksyisi aiheesta jatkan sekalinjaisista, sekoitus näyttelylinjaa ja käyttölinjaa.
Voin suoraan sanoa, että sekalinjaiset pelkkiä linjoja ajatellessa kuulostavat korvaani parhaalta - ja näyttävät parhaalta - niissä on molemmista linjoista ominaisuuksia, niistä löytyy usein potkua harrastuksiin ja näyttelylinjaisiin verrattuna tasapainoisempaa luonnetta. Myös ulkonäöllisesti ne kulkevat yleensä kultaista keskitietä, rakenne on usein kestävämmän ja terveemmän näköinen verrattuna näyttelylinjaan, mutta moniin käyttölinjaisiin verrattuna ne ovat kevyempiä rakenteeltaan ja pienempiä kooltaan. Agilityyn täysin hurahtaneena ja muutenkin hyvin rakentuneisiin kevyihin koiriin ihastuneena sekalinjainen kuulostaa melkein täydelliseltä, mutta mikään ei voi olla täydellistä eikä mikään voi tarjota kaikkea mitä haluaisi.
Sekalinjaisia on monenlaisia, eri värisiä, mallisia, eri turkin pituuksia ja eri luonteisia, on melkein täysin näyttelylinjaisia ja melkein käyttölinjaisia, täysin 50/50 sekoituksia ja kaikkea siltä väliltä. Sekalinjaisten suosio tuntuu kasvaneen, eikä se mikään ihme olekaan, ne tarjoavat hyvän vaihtoehdon niille joille näyttelylinjainen ei tarjoa tarpeeksi ja joille käyttölinjainen olisi liikaa tai jotka haluavat pienikokoisemman koiran.
Sekalinjaiset olisivat varmasti kyselemättäkin minun valintani jos päässä ei koputtaisi ajatus näyttrlyiden kiertämisestä, toki löytyy myös näyttelytuomareiden mielestä kauniita sekalinjaisia, mutta usein käyttöominaisuudet vievät sekalinjaisissa pidemmän korren ja luonnollisesti "kauneutta" ei oteta samalla tavalla huomioon kuin näyttelylinjaisia kasvatettaessa.
Belgeissä käyttölinjaisia löytyy tervuista ja maleista, yleensä käyttötervutkin tosin ovat käyttömalipentueeseen syntyneistä tervuista lähtöisin. Käyttölinja on juuri sitä miltä se kuulostaa, jalostusvalintoja tehdään käyttöominaisuuksia silmällä pitäen ja tärkeintä on että koira toimii kentällä tai oikeissa töissä virkakoirana. Vaikka luulisi, että käyttölinjaiset olisivat belgeistä tervepäisimpiä, ei asia ole ihan niin. Myös käyttiksistä löytyy koiria huonolla hermorakenteella varustettuna. Olen kerran jos toisenkin kuullut käyttömaleista jotka eivät kykene rauhoittumaan vaan kokoajan pitää olla vähintään pallo suussa. Pahin yhdistelmä on korkeilla vieteillä varustettu yksilö, jolla ei myöskään ole hermorakenne aivan kunnossa, ns. viettipommi.
Joidenkin yksilöiden ylivilkkaus ja hermojen vuotaminen ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että usein käyttöbelgi on tasapainoisempi ja niin sanotusti järkevämpi koira verrattuna näyttelylinjaiseen. Käyttöbelgit ovat usein melko suuria ja painaviakin, ei siis mikään agilityihmisen ykkösvaihtoehto, näin omaa koiranhankintaa ja kriteerejä miettien.
Olen joutunut monesti kauhistelemaan belgien luonnetestipisteitä, kun kyse on käyttökoirarodusta on melko surullista että löytyy koiria (joilla vielä saatetaan tehdä pentuja) joiden luonnetesti kertoo toimintakyvyn olevan pieni tai taisteluhalun riittämätön. Luonnetesti ei tietenkään kerro koko totuutta mutta antaa osviittaa koiran luonteen laadusta, hermorakenteeltaan tasapainoinen ja toimintakyvyltään hyvä koira kuulostaakin paljon miellyttävämmältä. Tärkeintä on tietenkin että ihmiset uskaltavat testauttaa koiriaan vaikka tietäisivätkin että odotettavissa ei ole mitään kahdensadan pisteen saldoa. Näyttelylinjaisistakin löytyy tietysti koiria jotka tekevät todella hienosti hommia ja toimivat niin kentällä kuin metsässäkin, kyse taitaa usein olla enemmänkin omistajan viitseliäisyydestä ja uskalluksesta, sekä siitä, että PK-puolella isompia tavoitteita omaavat ihmiset hankkivat mieluummin suoraan käyttölinjaisen koiran.
Koiran hankinta on ongelmallista muutenkin, saatika sitten jos ei ole ihan varma mitä haluaa.
Tällä hetkellä olen melko vahvasti sekalinjaiseen (tai siihen "väärään" rotuun eli shelttiin) kallellaan, näyttelyt on ensimmäinen asia mistä olen valmis joustamaan vaikka niissä kiertäminen mukavaa onkin, en haluaisi luopua terveestä rakenteesta ja tasapainoisesta luonteesta vain kehän kiertämisen vuoksi. Jos etsisin ensisijaisesti PK-koiraa, tai koiraa purulajeihin (mondioring, IPO) valinta kallistuisi varmaankin taaseen käyttölinjaiseen. Mutta vaikka olenkin monia kertoja yllättänyt itseni selailemasta seka- ja käyttölinjaisia yhdistelmiä ja sukuja, koiria ja tuloksia, olisi se silti osittainen hyppy tuntemattomaan, Piuhan myötä olen oppinut tuntemaan erityisesti näyttelylinjaisia koiria ja niiden omistajia, tiedän millaisia koiria tietyistä suvuista tulee ja ainakin luulen tietäväni millaisia kasvatteja tietyillä kasvattajilla on.
Vastaava tieto seka- ja käyttölinjaisten suvuista ja kasvattajista puuttuu, ei täysin, mutta se ei ole yhtä laajaa, tämä olisi vielä ongelmallisempaa täysin uuteen rotuun siirryttäessä, jos joutuisi täysin aloittamaan nollapisteestä, ei tuntisi ihmisiä, ei koiria, ei sukuja, en tiedä olisinko valmis siihen, joka taas on yksi syy siihen miksi tuntuisi turvalliselta pysytellä edes saman rodun sisällä.
Vasta viime aikoina tuntuu, että olen oikeasti päässyt perille tästä omasta rodusta, vasta kun tuntee oikeita ihmisiä saa tietää kunnolla asioista, kaikki eivät uskalla olla täysin avoimia eikä tarvitsekaan, parhaiten koirista saa selkoa kun niitä pääsee näkemään monissa eri olosuhteissa ja tilanteissa, pelkät luonnetestit ja omistajien kertomukset eivät riitä.
Linjajako monesti suututtaa ihmisiä, mutta pitää muistaa että se antaa erilaisille ihmisille mahdollisuuden nauttia samasta rodusta. Vaikka itse vieroksunkin sitä ajatusta että hankitaan palveluskoirarotu pelkäksi seura- ja/tai näyttelykoiraksi, niin on tavallaan hienoa että on olemassa "lällympi"versio jonka voi hankkia näyttöön ja sohvalle ja sopivia koiria löytyy myös monenlaisieen käyttöön. Ideaalia olisi tietysti että samalla koiralla olisi edellytykset saavuttaa käyttövalion arvo IPOssa ja misseillä muotovalioksi asti, jostain kuitenkin pitää joustaa kun ihmiset ovat erilaisia, näyttelyväki haluaa edistää omaa harrastustaan valitsemalla jalostukseen siihen sopivia koiria ja saman tekee käyttökoiraihmiset. Linjajaon poistaminen olisi varmasti vaikeaa ja kompromisseja hankala löytää kun ihmiset arvomaailmoineen ovat niin erilaisia.
Voisin papattaa näistä asioista ikuisuuden, mutta joskus pitää nukkuakin, joten tämä oli tässä :)
Pitäisi kirjoittaa argumentaatioanalyysiä mutta mietteiden purkaminen kuulosti paljon paremmalta ajatukselta :'') Tuntuu oudolta lukuisten "Piuha teki aksaa tänään, Sokka kävi tokokokeessa"-postausten jälkeen kirjoittaa tälläistä. Kirjoitin pitkän litanian omaa pohdintaa ja plörinää, tämä ei ole mitään ehdotonta totuutta ja virheitä voi löytyä. Läjä pohdintaa koiranhankkimisesta ja isompi läjä asian vierestä (linjajako). Toivon ettei kukaan ota tätä tekstiä henkilökohtaisesti.
Mä yllätän itseni tosi usein selailemasta pentueita - vaikken varsinaisesti uutta koiraa etsisikään - ja tänä vuonna on, on tulossa tai on ollut hirveän paljon sellaisia pentueita joista olen melkein kehittänyt pakkomielteitä itselleni. En halua koiraa nyt, en edes voisi ottaa koiraa, mutta silti muutama pentu on kolkutellut mun päässä. Eniten ahdistaa se, etten tiedä mitä haluan, vielä jokin aika sitten olin melkein satavarma siitä, että seuraava koira olisi myös belgi, mutta vähintään sekalinjainen, nyt en ole edes siitä varma. Pentueita on ollut laidasta laitaan aina näyttelylinjaisesta groenendaelista shetlanninlammaskoiraan ja käyttölinjaiseen malinoisiin. Eniten kuitenkin sekalinjaisia pentueita kaikista muunnoksista lakua lukuunottamatta.
Olen satavarma siitä, että haluan harrastaa PK-lajeja ja agilityä, toko menee siinä sivussa, käyttö- tai sekalinjainen kuulostaisi siis luontevalta valinnalta. Viime aikoina monta viikonloppua näyttelyissä vietettyäni päähän on noussut pakkaa sekoittava ajatus siitä, että mitä jos ottaisinkin koiran jonka kanssa voisi myös kiertää kehiä ja ehkä jopa saada muutakin kuin H'ta EH'ta tai sileää ERI'ä. Ongelmaksi nousee näyttelylinjaisten koirien tilanne, en ole tainnut vielä kertaakaan nähdä ""täydellistä"" näyttöbelgiä, koiraa joka olisi edes suurimmaksi osaksi mieleeni. Ongelmallisuutta lisää vielä sekin, että myöskään sekalinjaiset tai oikeat käyttölinjaiset eivät suinkaan ole myöskään täydellisiä.
Ensimmäinen ongelma näyttöbelgeissä on rakenne, suorat etuosat ja lyhyet selät, joskus takakulmatkin puuttuu. Etuosan suoruudella ja väärin sijoittumisella saadaan aikaan ryhdikäs ja näyttävä koira, mutta samalla vähennetään koiran etuosan joustavuutta ja kestävyyttä, jos kulmaa ei löydy, koiralla ei riitä mekaniikka - "koneisto" - oikeanlaiseen kestävään liikkeeseen. Koira ei pysty vaimentamaan alastuloja kunnolla ja joutuu paikkailemaan liikettään.
Joskus myös neliömäisyys menee niin liian pitkälle, koira joutuu astumaan ristiin tai jopa sipsuttamaan liikkuessaan, kumpikaan ei ole kovinkaan ideaalia jos ajatellaan koiraa jonka tulisi pystyä liikkumaan vaivattomasti ja olla kestävä. Mittasuhteiden ollessa pielessä koira joutuu jälleen paikkailemaan liikettä.
Piuhaltakin löytyy edellä mainittuja ongelmia, erityisesti sen etuosa on puuttellinen, ei hillittömästi, mutta sen verran että pistää omaan silmään. Takakulmauksia löytyy, mutta sekään ei täysin pelasta tilannetta, kulmausten tulisi kuitenkin olla tasapainoiset.
Viime aikoina olen kiinnittänyt entistä enemmän huomiota siihen, miten Piuha liikkuu. "Kovin lyhyt, korkea etuaskel" Lainaus Kouvolan arvostelusta, joka pitää hyvinkin paikkansa, varsinkin kun Piuha on hieman kiihkeämmässä mielentilassa. Usein belgejä ihastellaan juurikin tanssahtelevan oloisen liikkeen takia, mutta en pääse itse yli siitä että en osaa kuvitella sellaisen liikkeen olevan kovinkaan kestävä tai muutenkaan hyvä tapa liikkua.
Jotta ongelma näyttöbelgien kanssa olisi vielä hieman suurempi täytyy ajatella luonnetta. On epävarmaa, pelkoaggrea, paukkuarkaa, ylivilkasta ja ties mitä muuta. Monesti belgeistä sanotaan, että kaikki belgit on huonohermoisia, pelkopurijoita ja ties mitä muuta. Moni tuomari mätsäreissä ja jopa oikeissakin näyttelyissä tuntuu varovan kun pitäisi koskea belgiin,
Kouvolassa jopa kehäsihteeri oli varoittanut tuomaria siitä, että belgit sitten purevat, kehäsihteeri oli kyllä sillä kertaa hiukan metsässä kun kaikki koirat joita näin kehässä käyttäytyivät kauniisti ja antoivat tuomarin kopeloida itsensä.
Olen viimeisten vuosien aikana tavannut lukuisia belgejä ja on valitettava totuus että niitä epävarmoja tai jopa arkoja koiria löytyy. Usein iälläkin on toki osansa asiaan, mutta minusta on hiukan surullista että ajatellaan sen olevan ihan ok että alle 3 vuotias koira on hyvin epävarma ja sen kanssa joutuu tekemään töitä jotta se kestäisi esimerkiksi vieraiden käsittelyn.
Näyttelyissä on kerran jos toisen näkynyt koiria jotka eivät kertakaikkiaan malta olla paikoillaan (ominaisuus, kouluttamattomuutta vai ehkä molempia?) tai piippaavat. Joillakin yksilöillä on varmasti hermorakenteessa ongelmia, hermot vuotavat ja koira ei vain pysty keskittymään. Olen kuullut koirista jotka ovat rauhattomia myös kotona, piippaavat ja ravaavat ympäriinsä, kokoajan pitäisi tehdä jotakin, itse en kyllä jaksaisi sellaista :D
Vastapainoksi olen törmännyt myös useisiin fiksuihin yksilöihin, on niitä jotka ovat välinpitämättömiä, ja niitä jotka rrrakastavat kaikkea ja kaikkia. Tuntuu, että suurinosa alusta asti suhteellisen sosiaalisista näyttelylinjaisista on uroksia, näyttelykehissä urokset vaikuttavat paljon itsevarmemmilta ja harvoin olen kuullut että uroksen kanssa olisi pitänyt erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että koira on myös vieraiden käsiteltävissä. Urosta ei myöskään usein suositella ensimmäiseksi belgiksi, ehkä niiden suuremman itsevarmuuden ja rohkeuden kylkiäisenä tulee myös enemmän kovuutta. Herää kysymys että miksi asia on näin? Miksi urokset ovat niin sanotusti tervepäisempiä kuin nartut, miksei myös nartuille voitaisi hakea itsevarmempaa luonnetta? Vai kasvaisiko samalla urosten kovuus ja itsevarmuus, tulisiko niistä entistä "vaikeampia"?
Usein saman pentueen koirilla on monia yhteisiä piirteitä, sekä luonteessa, että rakenteessa, jos monella pennulla esiintyy vaikkapa arkuutta pitäisi miettiä mikä on mennyt pieleen, onko arkuus vain mitätön ominaisuus joka voidaan kitkeä ja jota voidaan sietää vai tulisiko sille yrittää tehdä jotain?
Kokemuksesta voin sanoa että epävarman (arka ja epävarma eivät mielestäni ole synonyymejä, arka koira on konkreettisempi termi, arka koira pelkää ja epävarma ei ole varma itsestään ja voimistaan, ei uskalla heti kokeilla tai mennä) koiran kanssa eläminen on ajoittain hyvin raskasta, on paljon helpompaa kulkea ihmisjoukoissa, käydä erilaisissa paikoissa ja olla vieraassa ympäristössä itsevarman ja rohkean kuin epävarman ja aran koiran kanssa.
On turhauttavaa kun toisille koirille normaalit asiat aiheuttavat omalle koiralle ongelmia ja hidastavat edistymistä, on raskasta kun joutuu miettimään millaisille asioille koiran uskaltaa altistaa ilman, että se tuntee olonsa liian ahdistuneeksi tai uhatuksi. Koiran luonne kuitenkin muodostuu monista eri osatekijöistä, perimällä, kasvuympäristöllä ja kasvatuksella on kaikella osansa siihen millainen koirasta muovautuu.
Jotta en täysin eksyisi aiheesta jatkan sekalinjaisista, sekoitus näyttelylinjaa ja käyttölinjaa.
Voin suoraan sanoa, että sekalinjaiset pelkkiä linjoja ajatellessa kuulostavat korvaani parhaalta - ja näyttävät parhaalta - niissä on molemmista linjoista ominaisuuksia, niistä löytyy usein potkua harrastuksiin ja näyttelylinjaisiin verrattuna tasapainoisempaa luonnetta. Myös ulkonäöllisesti ne kulkevat yleensä kultaista keskitietä, rakenne on usein kestävämmän ja terveemmän näköinen verrattuna näyttelylinjaan, mutta moniin käyttölinjaisiin verrattuna ne ovat kevyempiä rakenteeltaan ja pienempiä kooltaan. Agilityyn täysin hurahtaneena ja muutenkin hyvin rakentuneisiin kevyihin koiriin ihastuneena sekalinjainen kuulostaa melkein täydelliseltä, mutta mikään ei voi olla täydellistä eikä mikään voi tarjota kaikkea mitä haluaisi.
Sekalinjaisia on monenlaisia, eri värisiä, mallisia, eri turkin pituuksia ja eri luonteisia, on melkein täysin näyttelylinjaisia ja melkein käyttölinjaisia, täysin 50/50 sekoituksia ja kaikkea siltä väliltä. Sekalinjaisten suosio tuntuu kasvaneen, eikä se mikään ihme olekaan, ne tarjoavat hyvän vaihtoehdon niille joille näyttelylinjainen ei tarjoa tarpeeksi ja joille käyttölinjainen olisi liikaa tai jotka haluavat pienikokoisemman koiran.
Sekalinjaiset olisivat varmasti kyselemättäkin minun valintani jos päässä ei koputtaisi ajatus näyttrlyiden kiertämisestä, toki löytyy myös näyttelytuomareiden mielestä kauniita sekalinjaisia, mutta usein käyttöominaisuudet vievät sekalinjaisissa pidemmän korren ja luonnollisesti "kauneutta" ei oteta samalla tavalla huomioon kuin näyttelylinjaisia kasvatettaessa.
Belgeissä käyttölinjaisia löytyy tervuista ja maleista, yleensä käyttötervutkin tosin ovat käyttömalipentueeseen syntyneistä tervuista lähtöisin. Käyttölinja on juuri sitä miltä se kuulostaa, jalostusvalintoja tehdään käyttöominaisuuksia silmällä pitäen ja tärkeintä on että koira toimii kentällä tai oikeissa töissä virkakoirana. Vaikka luulisi, että käyttölinjaiset olisivat belgeistä tervepäisimpiä, ei asia ole ihan niin. Myös käyttiksistä löytyy koiria huonolla hermorakenteella varustettuna. Olen kerran jos toisenkin kuullut käyttömaleista jotka eivät kykene rauhoittumaan vaan kokoajan pitää olla vähintään pallo suussa. Pahin yhdistelmä on korkeilla vieteillä varustettu yksilö, jolla ei myöskään ole hermorakenne aivan kunnossa, ns. viettipommi.
Joidenkin yksilöiden ylivilkkaus ja hermojen vuotaminen ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että usein käyttöbelgi on tasapainoisempi ja niin sanotusti järkevämpi koira verrattuna näyttelylinjaiseen. Käyttöbelgit ovat usein melko suuria ja painaviakin, ei siis mikään agilityihmisen ykkösvaihtoehto, näin omaa koiranhankintaa ja kriteerejä miettien.
Olen joutunut monesti kauhistelemaan belgien luonnetestipisteitä, kun kyse on käyttökoirarodusta on melko surullista että löytyy koiria (joilla vielä saatetaan tehdä pentuja) joiden luonnetesti kertoo toimintakyvyn olevan pieni tai taisteluhalun riittämätön. Luonnetesti ei tietenkään kerro koko totuutta mutta antaa osviittaa koiran luonteen laadusta, hermorakenteeltaan tasapainoinen ja toimintakyvyltään hyvä koira kuulostaakin paljon miellyttävämmältä. Tärkeintä on tietenkin että ihmiset uskaltavat testauttaa koiriaan vaikka tietäisivätkin että odotettavissa ei ole mitään kahdensadan pisteen saldoa. Näyttelylinjaisistakin löytyy tietysti koiria jotka tekevät todella hienosti hommia ja toimivat niin kentällä kuin metsässäkin, kyse taitaa usein olla enemmänkin omistajan viitseliäisyydestä ja uskalluksesta, sekä siitä, että PK-puolella isompia tavoitteita omaavat ihmiset hankkivat mieluummin suoraan käyttölinjaisen koiran.
Koiran hankinta on ongelmallista muutenkin, saatika sitten jos ei ole ihan varma mitä haluaa.
Tällä hetkellä olen melko vahvasti sekalinjaiseen (tai siihen "väärään" rotuun eli shelttiin) kallellaan, näyttelyt on ensimmäinen asia mistä olen valmis joustamaan vaikka niissä kiertäminen mukavaa onkin, en haluaisi luopua terveestä rakenteesta ja tasapainoisesta luonteesta vain kehän kiertämisen vuoksi. Jos etsisin ensisijaisesti PK-koiraa, tai koiraa purulajeihin (mondioring, IPO) valinta kallistuisi varmaankin taaseen käyttölinjaiseen. Mutta vaikka olenkin monia kertoja yllättänyt itseni selailemasta seka- ja käyttölinjaisia yhdistelmiä ja sukuja, koiria ja tuloksia, olisi se silti osittainen hyppy tuntemattomaan, Piuhan myötä olen oppinut tuntemaan erityisesti näyttelylinjaisia koiria ja niiden omistajia, tiedän millaisia koiria tietyistä suvuista tulee ja ainakin luulen tietäväni millaisia kasvatteja tietyillä kasvattajilla on.
Vastaava tieto seka- ja käyttölinjaisten suvuista ja kasvattajista puuttuu, ei täysin, mutta se ei ole yhtä laajaa, tämä olisi vielä ongelmallisempaa täysin uuteen rotuun siirryttäessä, jos joutuisi täysin aloittamaan nollapisteestä, ei tuntisi ihmisiä, ei koiria, ei sukuja, en tiedä olisinko valmis siihen, joka taas on yksi syy siihen miksi tuntuisi turvalliselta pysytellä edes saman rodun sisällä.
Vasta viime aikoina tuntuu, että olen oikeasti päässyt perille tästä omasta rodusta, vasta kun tuntee oikeita ihmisiä saa tietää kunnolla asioista, kaikki eivät uskalla olla täysin avoimia eikä tarvitsekaan, parhaiten koirista saa selkoa kun niitä pääsee näkemään monissa eri olosuhteissa ja tilanteissa, pelkät luonnetestit ja omistajien kertomukset eivät riitä.
Linjajako monesti suututtaa ihmisiä, mutta pitää muistaa että se antaa erilaisille ihmisille mahdollisuuden nauttia samasta rodusta. Vaikka itse vieroksunkin sitä ajatusta että hankitaan palveluskoirarotu pelkäksi seura- ja/tai näyttelykoiraksi, niin on tavallaan hienoa että on olemassa "lällympi"versio jonka voi hankkia näyttöön ja sohvalle ja sopivia koiria löytyy myös monenlaisieen käyttöön. Ideaalia olisi tietysti että samalla koiralla olisi edellytykset saavuttaa käyttövalion arvo IPOssa ja misseillä muotovalioksi asti, jostain kuitenkin pitää joustaa kun ihmiset ovat erilaisia, näyttelyväki haluaa edistää omaa harrastustaan valitsemalla jalostukseen siihen sopivia koiria ja saman tekee käyttökoiraihmiset. Linjajaon poistaminen olisi varmasti vaikeaa ja kompromisseja hankala löytää kun ihmiset arvomaailmoineen ovat niin erilaisia.
Voisin papattaa näistä asioista ikuisuuden, mutta joskus pitää nukkuakin, joten tämä oli tässä :)
Kommentit
Lähetä kommentti