Masentelu on masentavaa, epäonnistumiset masentaa, turhautuminen masentaa, kaikki masentaa.
Sokka kisaili eilen kolmen esteen verran Kotkassa, luulin tehneeni tarvittavat alkuvirittelyt ja luulen että tää ei nyt ehkä enää ookkaan vaan niistä kiinni.
Koira varasti lähdöstä, koira hyppäsi muurin ja kaksi hyppyä oikeaoppisesti mutta naksahdus oli tapahtunut jo lähdössä joten sitä rataa ei enää olis voinu pelastaa.
Luojalle kiitos että sain koiran yllättävän nopeasti luokse, jälkeenpäin kävi mielessä että olisko sitä rataa pitänyt yrittää jatkaa, totesin että sama olis varmaan vaan toistunut ja sitäpaitsi kun koira kuitenkin tykkää (tai sitten tulkitsen väärin käyriksen jäätävää intoa kun se näkee mun pakkaavan treenireppua ja sitä jäätävää raivoa millä se huutaa jos ei pääse nyt heti tekemään ja sitä riemua mikä sen silmissä loistaa kun se pääsee juoksemaan putkeen niin lujaa kuin tappijaloilla pääsee) niin kai se olisi ollut jonkinnäköinen palkinto. Tai en minä tiedä.
Yks asia mikä mulle tuli mieleen syyksi siihen että se tekee tota on treenaamattomuus. Kouvolan kisoja ennen meillä oli pohjalla liuta ohjattuja treenejä, yhdet epikset ja ainakin yhdet omatoimiset. Sillä viikolla Sokka pääsi aksaamaan 3 kertaa. Ja toki sitten yksi on myös se etten ehkä sit kuitenkaan tehnyt alkuvirittelyä tarpeeksi hyvin, koira pitemmäks aikaa hihnan päähän jne.
Ja nyt meillä taas oli alla vaan lyhyen läntä omitoiminen edeltävänä iltana, ei tehty kuin vähän kontakteja, keppejä, putkea ja leikittiin.
Enigeis lopetettiin rata siihen ja lienee kaikille selvää että tulosta ei moisella esityksellä heru.
Pidetään kesä taukoa agilitystä ja selvittelen omaa päätäni ja syksyllä ruvetaan työstämään askel kerrallaan pakkaa toimivammaksi hallikautta silmällä pitäen. Kontaktit kuntoon, vauhti kuntoon, kepit kuntoon, eteneminen kuntoon, esteiden hakeminen kuntoon, yhteispeli kuntoon, rutiinit kuntoon.
Sokka kisaili eilen kolmen esteen verran Kotkassa, luulin tehneeni tarvittavat alkuvirittelyt ja luulen että tää ei nyt ehkä enää ookkaan vaan niistä kiinni.
Koira varasti lähdöstä, koira hyppäsi muurin ja kaksi hyppyä oikeaoppisesti mutta naksahdus oli tapahtunut jo lähdössä joten sitä rataa ei enää olis voinu pelastaa.
Luojalle kiitos että sain koiran yllättävän nopeasti luokse, jälkeenpäin kävi mielessä että olisko sitä rataa pitänyt yrittää jatkaa, totesin että sama olis varmaan vaan toistunut ja sitäpaitsi kun koira kuitenkin tykkää (tai sitten tulkitsen väärin käyriksen jäätävää intoa kun se näkee mun pakkaavan treenireppua ja sitä jäätävää raivoa millä se huutaa jos ei pääse nyt heti tekemään ja sitä riemua mikä sen silmissä loistaa kun se pääsee juoksemaan putkeen niin lujaa kuin tappijaloilla pääsee) niin kai se olisi ollut jonkinnäköinen palkinto. Tai en minä tiedä.
Yks asia mikä mulle tuli mieleen syyksi siihen että se tekee tota on treenaamattomuus. Kouvolan kisoja ennen meillä oli pohjalla liuta ohjattuja treenejä, yhdet epikset ja ainakin yhdet omatoimiset. Sillä viikolla Sokka pääsi aksaamaan 3 kertaa. Ja toki sitten yksi on myös se etten ehkä sit kuitenkaan tehnyt alkuvirittelyä tarpeeksi hyvin, koira pitemmäks aikaa hihnan päähän jne.
Ja nyt meillä taas oli alla vaan lyhyen läntä omitoiminen edeltävänä iltana, ei tehty kuin vähän kontakteja, keppejä, putkea ja leikittiin.
Enigeis lopetettiin rata siihen ja lienee kaikille selvää että tulosta ei moisella esityksellä heru.
Pidetään kesä taukoa agilitystä ja selvittelen omaa päätäni ja syksyllä ruvetaan työstämään askel kerrallaan pakkaa toimivammaksi hallikautta silmällä pitäen. Kontaktit kuntoon, vauhti kuntoon, kepit kuntoon, eteneminen kuntoon, esteiden hakeminen kuntoon, yhteispeli kuntoon, rutiinit kuntoon.
Nakkikoirat on rasittavia aksakoiria :D
VastaaPoistaMutta loppuenlopuks niin palkitsevia, pohjamudista voittoon! ;)