Siirry pääsisältöön

Epämäärästä

Käväistiin tossa joskus (sunnuntaina!) renkomäessä mätsärissä. Sokan kanssa JH ja Piuha tavan pentuihin :)
Sokka oli kivaisa käyrä, vaikka kehässä alkoikin odottelu vähän kiukututtamaan ja sain kuulla äänekkään mielipiteen moisesta seisoskelusta. Kehässä oltiin joku ikuisuus, ennen meitä ehti pöytäkin rämähtää (ja vielä koira päällä..) alas ja joltain oli tippunut Sokan iloksi nameja matolle. Käyris jaksoi yllättävän hyvin seisoskella vaikka ei olla pitkään aikaan moista harjoitettu.
Tuomari vaihdatti 4 viimeisen kesken koiria ja mä sain narunpäähän kääpiösnautserin, yllättävän hyvin kaveri lähti mun matkaan eikä me nyt varmasti ihan toivottomilta näytetty vaikka ihan outo rotu mulle olikin :D

Oltiin niin jäätävän lahjakkaita et monen taitavan esittäjän joukosta napattiin ykkössija! Osallistujia oli yhteensä sen 12 :))



Piuha oli kivaisa itsensä, nukku lattialla vuoroa odotellessa ja oli muutenkin aika miellyttävä. Jos ei lasketa pieniä haukkuörrroletepäilyttäväiik-konsertteja. Pentujen tuomari oli älyttömän mukava! Sanoin että Piuha on vähän epäluulonen ja se sit vaan anto namia kädestä ja lopuksi siirsin itse koiran sen eteen ja sai käytyä ketun läpi :) Sininen nauha saatiin. Sinisten kehässä ei sit sijotuttu.
Piuhan kanssa pitäis tehdä hirveesti treeniä ton suhteen, Lappeenranta on jo reilun viikon päästä :D

Tähtityttö täytti keskiviikkona (20.3) 8kk, korkeutta 56,5cm ja painoa 18kg :) 



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jalkapotilaan elämää

Voi, voi tätä elämää Sokan jalka on lähtenyt hienosti parantumaan, kunnes eräänä aamuna tossu lähti lenkillä kahdesti jalasta ja sen vuoksi jalkaa huuhdellessani ja kuivatessani huomasin että ihosta oli lähtenyt kenties kuivaamisen yhteydessä pala irti tikkeineen päivineen. Onneksi se oli aika pintapuolinen pala, mutta altistaahan se siltikin jalkaa pöpöille tavallista enemmän. Mielestäni päästiin aika helpolla haavan kanssa, se parani varsin siististi. Pieni kuvakokoelma toipumisen varrelta: Patologin lausunto tuli leikkausviikon perjantaina (tosi nopeasti kun 14vrk oli arvio). Tuloksena kasvainmuutos, mutta todennäköisesti hyvälaatuinen ja uusiutumis- ja etäpesäkeriski on varsin pieni Patologin lausunto : "Ihomuutos etujalasta: Ekstramedullaarinen plasmasytooma Näytteessä todettiin tiiviisti pakkautuneista kohtalaisen pleomorfisista pyörösoluista koostuva, varsin tarkkarajainen kasvainmuutos. Tuumorisolujen joukossa todetaan varsin suurikokoisia kasvainsoluja, joist

Sokan varvaspäiväkirja #1

Sokan kauan sitten irronnut kynsi päätti tänä vuonna alkaa kasvamaan. Käytiin eläinlääkärissä, kynsi nyrhittiin ja sen alta löytyi epämääräinen kasvu, eli toisin sanoen poistuttiin lekurista luusyöpäepäilyn kera. Kynnessä ei ollut edes verisuonitusta ja se kasvoi haperona ja paksuuntuneena. Saatiin aikaa miettiä, että otetaanko jalasta ensin rtg ja sitten kynnen poisto, vai suoraan poisto. Erinäisten sattumusten vuoksi (pakollisia koirien yökyläilyjä hoitopaikoissa) päästiin vasta nyt useamman viikon jälkeen sitten itse toimenpiteen äärelle. Tänään oli sitten se päivä. Sokalle oli tarkoitus tehdä vähintään osittainen varvasamputaatio, että kynsi saataisiin pois. Vein Sokan aamupäivällä vastaanotolle, se rauhoitettiin ja sitten lähdin itse takaisin töihin. Iltapäivällä menin hakemaan koiraa ja leikkaus oli onneksemme sujunut hyvin! Sokan uloin varpaan luu oli paksuuntunut ja se siis myös viittaa luukasvaimeen, joten tuloksena oli käytännössä koko varpaan amputaatio. Kaikki paksuun

Kovan onnen mäyräkoira

Sairastuvalta hyvää päivää - taas kerran. Alle 5 kuukautta sitten kannoin mäyräkoiraa tassu paketissa ulos, putsasin, kuivasin ja tossutin kerta toisensa jälkeen. Kipulääkettä päivittäin ja pieni pelko takaraivossa tuleeko siitä enää koiraa. No tuli siitä, kunnes koitti syksy ja uusi ongelma. Huomasin Sokan vasemmassa etujalassa kannuskynnen yläpuolella (eli ei se varvasjalka) patin ja päätin seurata tilannetta jonkun aikaa. Kyselin vähän ympäriinsä ja sain ohjeeksi kokeilla tehdä siihen pieni reikä ja puristaa mahdollinen mätä pois. No tein reiän, mutta mätää ei tullut vaan ainoastaan hieman verta. Eli vaihtoehdoiksi jäi joko niin paksu mätä, ettei tule pienestä reiästä ulos tai ettei siellä sisällä oikeasti ole mitään mätää vaan ihan kudosta tms. Patissa oli verisuonia ja sitä arvuuteltiin mm. jostain osumasta tulleeksi. Sokkaa patti ei vaivannut, mutta ronkittaessa se oli selkeästi kipeä. Seurasin tilannetta puolisen toista viikkoa kunnes tänään aamulla varasin sitten eläi