Siirry pääsisältöön

Ei pidä masentuu


Sokka treenas perjantaina, tehtiin toi rata pari kertaa ja sit vaihettiin keppien tilalle pituus ja hyppy ja kokeiltiin parissa kohtaa erilaisia ratkaisuja. Tää (tai ainakin melkein samanlainen) oli ollut seuran mölleissä kisaratana, vissiin ykkösillä? Mölleillä oli ollu sama mutta ilman keppejä.

Eka kerta oli aika laimee, kiirehdin, en tsempannu koiraa, koira vähän hapuili ja välillä hukkas itsensä hajujen maailmaan. Tokalla kerralla tais tulla pussilla joku hämminki kun lähdin liian aikaisin tekemään takaaleikkausta (= koira ei ollu vielä ehtiny tarpeeks pitkälle, eikä kestäny) jaaa 6 hypyn kanssa saatiin vään työskennellä kun lähdin itse niin aikaisin kääntymään. Puomi oli hyvä, putket haki aika kivasti, A'lle meni nätisti ja 11 hypyn haki hyvin vaikka tein valssin melko aikaisin.
Kepit oli taas jonkinasteinen murheenkryyni. Pari toistoa tehtiin ja sit sieltä irtos ihan kivaa menoa.

Sunnuntaina käytiin itsenäisesti hallilla höntsäilemässä molempien kanssa - voi sitä huudon määrää mikä koirista lähti aina kun jompikumpi oli suorittamassa ja toinen jäi tolppaan kiinni! Sokan kanssa tehtiin välistä vetoja, puomia, ja astetta haastavempaa keppikulmaa, myös A'ta ja rengasta. Pituus otettiin myös koska sen kanssa on esiintyny vähän yli kävelemistä. Tehtiin vaan jotain random rataa kun en pahemmin jaksanut ruveta siirtelemään esteitä vaikka mulla olis jälleen kerran ollu ratapiirrustuksetkin messissä.

Piuhan kanssa tein putkeen lähetyksiä eri kulmista ja sit pientä hyppy-putki rataa. Hypyissähän meillä nyt ei tosiaan niitä rimoja oo ja en niin välitä meneekö koira edes täysin sinne minne ohjaan kunhan on vauhtia ja koiralla on kivaa ja korvat suurinpiirtein hommassa mukana :) Piuha oli aika tulinen, se on syttynyt aksaan varsin nopeesti.

Jäähdyttelyjen jälkeen otin vähän tokoa molempien kanssa.
Sokka teki melko hyvän seuraamisen, mutta jäävä seisominen takkusi. Jäi kyllä kivasti, mutta istui keskenkaiken :) Jäävä maahanmeno taas oli muistaakseeni aika kiva.

Piuha teki vain lyhyttä seuraamista, perusasentoja ja jäävän seisomisen.
Seuraaminen vähän haparoi, perusasennot alkoi olemaan aika kivoja ja seisominen varsin mallikas :) Vielä on kuitenkin älyttömästi työstettävää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jalkapotilaan elämää

Voi, voi tätä elämää Sokan jalka on lähtenyt hienosti parantumaan, kunnes eräänä aamuna tossu lähti lenkillä kahdesti jalasta ja sen vuoksi jalkaa huuhdellessani ja kuivatessani huomasin että ihosta oli lähtenyt kenties kuivaamisen yhteydessä pala irti tikkeineen päivineen. Onneksi se oli aika pintapuolinen pala, mutta altistaahan se siltikin jalkaa pöpöille tavallista enemmän. Mielestäni päästiin aika helpolla haavan kanssa, se parani varsin siististi. Pieni kuvakokoelma toipumisen varrelta: Patologin lausunto tuli leikkausviikon perjantaina (tosi nopeasti kun 14vrk oli arvio). Tuloksena kasvainmuutos, mutta todennäköisesti hyvälaatuinen ja uusiutumis- ja etäpesäkeriski on varsin pieni Patologin lausunto : "Ihomuutos etujalasta: Ekstramedullaarinen plasmasytooma Näytteessä todettiin tiiviisti pakkautuneista kohtalaisen pleomorfisista pyörösoluista koostuva, varsin tarkkarajainen kasvainmuutos. Tuumorisolujen joukossa todetaan varsin suurikokoisia kasvainsoluja, joist

Sokan varvaspäiväkirja #1

Sokan kauan sitten irronnut kynsi päätti tänä vuonna alkaa kasvamaan. Käytiin eläinlääkärissä, kynsi nyrhittiin ja sen alta löytyi epämääräinen kasvu, eli toisin sanoen poistuttiin lekurista luusyöpäepäilyn kera. Kynnessä ei ollut edes verisuonitusta ja se kasvoi haperona ja paksuuntuneena. Saatiin aikaa miettiä, että otetaanko jalasta ensin rtg ja sitten kynnen poisto, vai suoraan poisto. Erinäisten sattumusten vuoksi (pakollisia koirien yökyläilyjä hoitopaikoissa) päästiin vasta nyt useamman viikon jälkeen sitten itse toimenpiteen äärelle. Tänään oli sitten se päivä. Sokalle oli tarkoitus tehdä vähintään osittainen varvasamputaatio, että kynsi saataisiin pois. Vein Sokan aamupäivällä vastaanotolle, se rauhoitettiin ja sitten lähdin itse takaisin töihin. Iltapäivällä menin hakemaan koiraa ja leikkaus oli onneksemme sujunut hyvin! Sokan uloin varpaan luu oli paksuuntunut ja se siis myös viittaa luukasvaimeen, joten tuloksena oli käytännössä koko varpaan amputaatio. Kaikki paksuun

Kovan onnen mäyräkoira

Sairastuvalta hyvää päivää - taas kerran. Alle 5 kuukautta sitten kannoin mäyräkoiraa tassu paketissa ulos, putsasin, kuivasin ja tossutin kerta toisensa jälkeen. Kipulääkettä päivittäin ja pieni pelko takaraivossa tuleeko siitä enää koiraa. No tuli siitä, kunnes koitti syksy ja uusi ongelma. Huomasin Sokan vasemmassa etujalassa kannuskynnen yläpuolella (eli ei se varvasjalka) patin ja päätin seurata tilannetta jonkun aikaa. Kyselin vähän ympäriinsä ja sain ohjeeksi kokeilla tehdä siihen pieni reikä ja puristaa mahdollinen mätä pois. No tein reiän, mutta mätää ei tullut vaan ainoastaan hieman verta. Eli vaihtoehdoiksi jäi joko niin paksu mätä, ettei tule pienestä reiästä ulos tai ettei siellä sisällä oikeasti ole mitään mätää vaan ihan kudosta tms. Patissa oli verisuonia ja sitä arvuuteltiin mm. jostain osumasta tulleeksi. Sokkaa patti ei vaivannut, mutta ronkittaessa se oli selkeästi kipeä. Seurasin tilannetta puolisen toista viikkoa kunnes tänään aamulla varasin sitten eläi