Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

Tokoa tokon perään

Piuha on puuhastellut tokoa kohtuullisen hyvin tuloksin ja yrittänyt leikkiä Roopen kanssa heikoin tuloksin. Puuhailut on keskittyneet lähinnä "hauskoihin" liikkeisiin kuten ruutuun, merkin kiertoon ja noutoon. Viimeisenä mainittu tosin ei koiran mielestä ole yhtään hauska. Pidot on pääsääntöisesti ihan hyviä, Piuha ei pureskele tai mälvää, mutta itse noutoa silmällä pitäen haluaisin että se pitää tiukemmin kiinni. © Emilia Ruutuun on taas saatu ehkä vähän enemmän tolkkua, Piuha hakee mielellään tötsiä, mutta oikean paikan naksuttelu on auttanut jonkin verran. Merkin kierrot menee välillä loistavasti ja välillä koira ei irtoa yhtään mihinkään. Lisäksi Piuha menee ravilla kierrolle, mutta palaa kuitenkin laukalla, tähän etsitään jotain ratkaisukeinoa. Kaukotkin (i-m-i) on nyt pari kertaa sujunut hiekkapohjallakin ihan hyvin, välillä Piuha unohtaa, että maahan pitää lätsähtää eikä asettautua, mutta istumaan se nousee hyvin melkeinpä aina. Ainoa mistä voisin nipott

Tää taitaa olla täysin minun syy

- Taas vaihteeksi tuntuu, että junnataan vähänniinkuin paikoillaan. Kokeisiin olis kova hinku päästä, mutta tavoitteet ja niiden eteen tehty työmäärä ei oikein kohtaa. Pitäisi treenata enemmän. Piuha oli taas hakutreeneissä viime viikolla, rullan kanssa tuli taas takapakkia näitä treenejä edeltävällä kerralla ja nyt lähestyttiin hommaa niin, että oikea rulla vaihdettiin patukkaan, se toimi hyvin. Piuha lähti hirmuisen suurella innolla hakemaan patukkaa maalimieheltä. Tokojakin ollaan tehty hirmuisen vähän, mitä nyt Sokka on useamman kerran olkkarissa harjoitellut kaukokäskyjä. S-M-S vaihdotkin alkaa sujua :) Tänään käytiin taas treenaamassa Emilian ja Roopen kanssa. Sokka oli ihan ulalla joten se joutui hengailemaan lähinnä autossa, en jaksa tapella sen kanssa. Piuha teki hyvän pätkän seuraamista ja vauhtinoutoja, Piuhalla on tapana pudottaa kapula vasta palkan luo ehdittyään, vaikka se saisikin tiputtaa sen jo aikaisemmin, hassu. Ruutu oli taas kerran melkoinen murheen

Voi voi tätä elämää

Mun koirat on tuhmailleet oikein olan takaa ja nyt molemmat on pipi. Piuhalla kaikki anturat auki ja Sokka ontuu, katsotaan miten tilanne tästä oikein kehittyy.... Piuhan tassuja olen huuhdellut ja suihkutellut pari kertaa päivässä niihin vetericyniä. Molemmat on käynyt elokuussa pari kertaa mätsärikehissä, mutta ei niitä oikein ole arvostettu ;) Sekä Sokka, että Piuha on sijoittunut kerran sinisten neljänneksi, Sokan tapauksessa sekään ei oikein ollut saavutus kun pieniä sinisiä oli vain neljä kappaletta :D Elokuussa tällekin blogille tuli muuten 5-vuotta täyteen! Aika hurjaa. Hiukan on taso alkuajoista noussut vaikka itse sanonkin :D Mä sain uuden puhelimen, joka on mahdollistanut vähän arkisempiekin juttujen nopean kuvailun. Joten tässä niitä läjä: Rikki poks :( Piuha ei arvosta Palkintoposetus Operaatio lihaa luiden ympärille eli Piuhan ruoka-annos  Sokka pyöräilemässä Annin Vita pokkasi myös palkintoja kun otin sen mätsäriin mukaan :)