Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Seinäjoki KV

Seinäjoki on leikkimielisesti ollut meille aina se ns. toinen kotinäyttely, vaikken siellä ennen tätä vuotta olekaan ikinä omia koiriani kehään vienyt. Tänä vuonna sitten tosiaan ilmoitin Piuhan. Aluksi tarkoitus oli, että yritettäisiin saada Eltempon kasvattajaryhmä, mutta muita Tempolaisia ei sitten ilmoittautunutkaan. Piuhan emä Miina oli kyllä mukana karkeloissa :) Seinäjoki on siitä kiva näyttely, että siellä näkee tavallistakin enemmän tuttuja, myös niitä jotka eivät normaalisti kolua joka näyttelyä läpi ja joita näkee muutenkin lähinnä pohjanmaalla koiratapahtumissa. Tervuja oli ilmoitettu 24, siis enemmän kuin mihinkään muuhun näyttelyyn (paitsi erkkari tietty) joissa olen tänä vuonna käynyt - tietysti. Noh mikäs siinä. Ajeltiin eilen illalla Teuvalle, joten aamulla odotti vähän inhimillisempi herätys kuin mitä se olisi ollut jos oltaisiin lähdetty kotoa suoraan. Vähän seitsemän jälkeen lähdin ajamaan, hain ensin Johannan kyytiin ja sitten kurvattiin Seinäjoelle. Olti

Rälliä

Lauantaina 15.10. Sokka käväisi elämänsä ekoissa virallisissa rallytokokisoissa! Aika hurjaa :D Jännitystä oli ilmassa vasta rataantutustumisessa, minä kun asennevammaisena en osaa kovin vakavasti suhtautua tähän lajiin - vaikka tiedän että se on vaikeaa varsinkin ylimmissä luokissa. Paikanpäällä oli yllättävän rento tunnelma, ja kauhukuvat valtoimenaan sinkoilevista flexififeistä olivat myös turhia, paikalla oli tosi fiksusti käyttäytyviä koiria kaikenkaikkiaan. Yllätyksenä tuli se, että rallytokossa koirat mitataan - siis täh? Noh treenikaveri sitten ystävällisesti kertoi minulle että ylemmissä luokissa tulee hyppy mukaan kuvioihin. Sokka oli ihan intopinkeänä sirutarkissa ja jouduin pitämään siitä kiinni :D Siru onneksi löytyi heti, ja mittatikkuakin Sokka ehti väistää (sitä ei muuten koskaan ole mitattu), mutta hänen todettiin menevän mukavasti haarukkaan 20-40cm. Tuomarina oli Taru Leskinen ja ratakin vaikutti ihan kivalta, vaikkakin ennen rataantutustumista joudui

Open Show

Viime viikonloppuna Piuha käväisi belgianpaimenkoirien open showssa vähän kokeilemassa miten kehätilanteet toimii. Aloitetaan vaikka sillä että koko matka oli täysin katastrofaalinen, lähdin ajamaan ajatuksella että kun Piuha on nyt hienosti pysynyt kontissa ilman häkkiä niin uskallan lähteä ilman sitä - virhe. Motarilla Piuha tuli sitten kontista takapenkille kaikkien tavaroiden sekaan (otin mm. kaikki treenikamat mukaan koska oli tarkoitus treenata myös) ja lopulta ajoin motarilta pois ja vaihdoin Piuhan Sokan häkkiin. Onneksi otin Sokan mukaan, koska muuten olisin ehkä ottanut Sokankin häkin autosta pois! Piuhalla oli vähän ahtaat oltavat mutta sen siitä saa kun on tuhma. Lähtötilanne Lopputulos  Piuha oli ihan viimeisten joukossa kun tervut arvosteltiin viimeisenä ja Piuha on vieläpä narttu. Open show on epävirallinen näyttely joten tällä ei ollut mitään ns. virallista arvoa, tuettiin yhdistystä ja treenattiin. Tuomarina tällä kertaa oli Karin Andersson, belgikasvattaja

T niinku Treeni

Viikon suuri oivallus: treenaaminen jotenkin mystisesti auttaa. Nyt ollaan jo tiistain puol ella, mutta tässä viimeis ten kahdeksan päivän aikana meillä on ollut kovin aktiivinen treenipu tki, tokoilemassa on käyty viitenä päivänä kahdeksasta ja yhtenä kävin myös ve t ämässä parin tunnin koulutuksen tokosta nuorille. 1/3  v ä lipäivistä meni pitkästä aikaa lenkillä Emilia n ja poik ien kanssa ja y ksi Vihdissä Belgipäivässä , rankkaa tää koirailu kun on suurimman osan vuodesta ottanut melko rennoin ottein :D Treeneistä kirjoitin kaikista jotain, osasta vähän tarkemmin ja osasta vähemmän ta rkasti, jo itain oivalluksia on mahtunut mukaan mutta lä hinnä kirjoittelin y lös mitä (ja miten) ollaan treenattu.     MAANANTAINA hilpaistiin Nastolaan Piuha n kanssa treenaamaan tokoa Jennan ja Alinan kanssa. Otin vain Piuhan mukaan, mikä oli varmaan ihan hyvä juttu kun kentällä vietettiin taas ikuisuus. Puuhasteltiin ensimmäisessä setissä merkin kiertoa ja ruutua, pieni pätkä seur