Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2013.

Avaruudessa ei pysty itkemään

Helvetti.... vaikeaa... En haluaisi enää ikinä kirjoittaa tämmöistä, en enää ikinä...

Maukka päästettiin päivällä ikiuneen...

Oli väärin pitää sitä edes hengissä näin pitkään, päässä soi vain eläinlääkärin sanat "kyllä se tuosta tokenee" - ei vitussa olisi toennut. Koko ajomatka Kauhajoelle meni siinä että yritin vakuutella itselleni että tämä on ainoa oikea ja kaikkein reiluin ratkaisu, se aika tuntui ikuisuudelta ja sen aikana tuli mietittyä kaikenlaista. Jos sain hetken pidettyä itkun poissa, niin ei mennyt kauaa että se alkoi taas. Miten voikin välittää yhdestä pienestä kissasta näin paljon?

Olisi ollut vielä pahempaa pitää toista hengissä vielä huomiseen - niinkuin aluksi ajattelin "katsotaan vielä huomiseen ja jos ei mene paremmaksi niin sitten päästetään irti".
Vammat olivat todellisuudessa paljon pahemmat kuin mitä eilen annettiin ymmärtää, kallokin saattoi olla murtunut. Ensimmäinen piikki ei saanut kissaa kuukahtamaan, lihaksen aineenvaihdunta oli pysähty…

Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa

Niin... Maukalle sattui onnettomuus, elävä esimerkki siitä, miksei kannata pitää ulkokissaa.

Eläinlääkäriin pääsy kesti ikuisuuden, vasta seitsemäs jolle soitettiin otti vastaan ja sekin Kauhajoella.
Vammojen aiheuttajana joko auto tai muu kova isku. Hengitys rahisi ja silmä oli aivan pois paikoiltaan ja paisuksissa. Myös alaleuka on raukalla halki :( Silmän takaosassa oli niin kova verenpurkauma, ettei sille voi tehdä vielä mitään. Lääkkeet saatiin mukaan ja varmaan sitten Lahdessa uudelleen eläinlääkärille jos hyvin käy.

Nyt kissa lepää vessassa kauluri päässä. Oon pari kerta käynyt laittamassa tipat silmään ja huomenna ruvetaan antamaan muitakin lääkkeitä.
Sokkaa huolettaa kun kissatoveri on niin kipeä, se ei oikein ymmärrä että miksei häntä päästetä katsomaan Maukua.

Kuvia en tähän laita, mutta uteliaat (omalla vastuulla) voi vilkuilla näistä linkeistä: 123

Kevät on vallaton

Se tunne mikä tulee kun aamulla kiroat jäisiä teitä joilla ei meinaa pysyä pystyssä ja iltapäivällä saatkin jo kirota vetisiä ja loskaisia teitä <3







Ei pidä masentuu

Sokka treenas perjantaina, tehtiin toi rata pari kertaa ja sit vaihettiin keppien tilalle pituus ja hyppy ja kokeiltiin parissa kohtaa erilaisia ratkaisuja. Tää (tai ainakin melkein samanlainen) oli ollut seuran mölleissä kisaratana, vissiin ykkösillä? Mölleillä oli ollu sama mutta ilman keppejä.

Eka kerta oli aika laimee, kiirehdin, en tsempannu koiraa, koira vähän hapuili ja välillä hukkas itsensä hajujen maailmaan. Tokalla kerralla tais tulla pussilla joku hämminki kun lähdin liian aikaisin tekemään takaaleikkausta (= koira ei ollu vielä ehtiny tarpeeks pitkälle, eikä kestäny) jaaa 6 hypyn kanssa saatiin vään työskennellä kun lähdin itse niin aikaisin kääntymään. Puomi oli hyvä, putket haki aika kivasti, A'lle meni nätisti ja 11 hypyn haki hyvin vaikka tein valssin melko aikaisin.
Kepit oli taas jonkinasteinen murheenkryyni. Pari toistoa tehtiin ja sit sieltä irtos ihan kivaa menoa.

Sunnuntaina käytiin itsenäisesti hallilla höntsäilemässä molempien kanssa - voi sitä huudon mää…

Epämäärästä

Käväistiin tossa joskus (sunnuntaina!) renkomäessä mätsärissä. Sokan kanssa JH ja Piuha tavan pentuihin :)
Sokka oli kivaisa käyrä, vaikka kehässä alkoikin odottelu vähän kiukututtamaan ja sain kuulla äänekkään mielipiteen moisesta seisoskelusta. Kehässä oltiin joku ikuisuus, ennen meitä ehti pöytäkin rämähtää (ja vielä koira päällä..) alas ja joltain oli tippunut Sokan iloksi nameja matolle. Käyris jaksoi yllättävän hyvin seisoskella vaikka ei olla pitkään aikaan moista harjoitettu.
Tuomari vaihdatti 4 viimeisen kesken koiria ja mä sain narunpäähän kääpiösnautserin, yllättävän hyvin kaveri lähti mun matkaan eikä me nyt varmasti ihan toivottomilta näytetty vaikka ihan outo rotu mulle olikin :D

Oltiin niin jäätävän lahjakkaita et monen taitavan esittäjän joukosta napattiin ykkössija! Osallistujia oli yhteensä sen 12 :))



Piuha oli kivaisa itsensä, nukku lattialla vuoroa odotellessa ja oli muutenkin aika miellyttävä. Jos ei lasketa pieniä haukkuörrroletepäilyttäväiik-konsertteja. Pe…

Hei-diddl-di-dii

Kaaauan julkaisemista odottanut postaus:



Sokka käväisi 6.2 colibrissä näyttämässä kroppaansa eläinlääkärille. Pusutteli hoitajan ja lääkärin kun tehtiin perustarkastus ja tsekattiin sydän ja polvet. Muutenkin oli aikalailla miellyttävä eläin :)

Polvet 0/0, sydän ok.
Selkä ok, ei spondyloosia, MUTTA sieltä löytyi yksi ylimääräinen nikama :/ Sen nikaman vuoksi lantio on vähän vino ja lihasjumeja voi syntyä tavallista helpommin (säännölliset hieronnat olis pop!).

Lonkista ja kyynäristä odotellaan kennelliiton lausuntoa, eläinlääkäri ei lähtenyt edes arvuuttelemaan että mitkä voisivat olla kun näillä lyhytjalkaisilla on niin erilailla muodostuneet nuo jalat :) En jaksa uskoa että mitään kovin priimaa sieltä tulisi, jopa omaan silmään näyttivät aika rumilta. Ja ell sanoi, että jos kyseessä olisi muun rotuinen koira niin lonkat olisivat E/E  eikä se myöskään saa mua uskomaan että sieltä mitään priimaa tulisi :D

Kennelliitto lausui lonkat terveiksi, B/B tulos tuli, kyynärät myös priimaa: 0…

Piuhis liitelee

Käytiin lsmkk'n treeneissä, tehtiin vähän tokoa, jäävä seisominen, seuraamista, lyhyen lyhyt paikkis ja sitten tuota perusasentoja.
Eteenlähetystä vähän, mut sit enemmän leikittiin ja tehtiin siivekkeitä + putkea.

Piuha oli aika kiva :) Perusasento alkaa takoutua yhä paremmin sen päähän ja seuraaminen hahmottua - jipjei!

Otin vähän videota putkesta ja "hypystä" Mut sikäli huonoo matskuu kun en mitään penkkiä jaksanu ottaa kameraa varten et se oli joko omassa kädessä tai lattialla :D Nooh jotain kummiskii.

Käyriäinen kaasuttelee

Nyt on vähän ristiriitasia tunteita. Sokan kanssa käväistiin treeneissä, kivasti teki MUTTA pari kertaa oli putken hakemisessa ja kepeissä hämmennystä - etenkin kepeissä huoh. Raivokäyrä kuitenkin näytti osaamistaan muulla radalla ja teki lopuksi vielä hienosti vauvapuomilla kontaktitreeniä.

Tommosta, ainakin suurinpiirtein tommoinen oli. Ei mitään hirveen karmeeta (paitsi kerran 7-8 välissä jäi nuuskuttelemana....) tapahtunu mut ei tullu sellasta... hyvän radan oloa :DD

Kontakteilla mulla oli targetti, kun alettiin tosiaan uutta käskyä opetella et saadaan rakennettuu tolle kunnon 2o2o't. Ei oo vielä kasassa mutta hyvältä näyttää :)) Käyris karkas pari kertaa iteksene puomille ja meinas lähtee ilman lupaa kontaktilta mut muuten aika hyvä.

Piuha tottisteli ja leikki tänään ja perusasento alkaa hahmottua jes!

Hei mitä sä teet?

Tottisteltiin Johdon kanssa ohjatusti, ihan kviasti meni, vaikkakin meillä meni hermot toisiimme.... Noh seuraavalla kerralla sitten paremmin. Kaikki jäävät (maahan, istu, seiso), luoksari ja eteenmeno tehtiin.





Belgialaista jäätelökakkua

Kuvia, ehkä  vähän liikaakin, laatu on jotain sanoinkuvaamattoman hirveää. Aamulla/aamupäivällä käytiin Annin ja Heran kanssa vähän metsässä ja jäällä ja sit iltapäivällä jälleen Annin ja Heran kanssa jäällä moikkaamassa Leaa ja Lenniä :)





Tommonen hauska saksanpaimennin sattui meidän kanssa jäälle samaan aikaan.





Sika, sen isä teurastaa

Sokka ja sen ystävät.

Käytiin treenaamassa. Tehtiin 2 min paikkamakuu, jäävät ja liikkurin kanssa seuraaminen sekä luoksetulo. Käyris oli sikäli ihan pätevä, mutta seuraaminen oli rumaa. Jäävät toimi, luoksari oli vähän hidas, paikkis oli täydellinen!
Alkeiskoirakot paikkisteli kentän toisella puolella ja Sokkis toisella kouluttajan koiran kanssa ja voi hieno eläin oli hän.

Aksaa tehtiin sen verran että kontakteja puomilla jankkailtiin ja sitten keppejä. Tuolla hallilla kepit sujuu aina olevinaan huonommin :D Mut saatiin parit kivat molemmilta puolilta niin jätettiin sit siihen.

Puomilla tehtiin uutta pysäytyskäsyä, targetti oli namin kanssa varmistamassa paikkaa, vähän hapuili mut ollaan tehty niin vähän et pitää antaa anteeksi.

Hyvän mielen agilitytreenit

Oli muuten hyvät treenit, en muista milloin olis ollu näin hyvät. Jännä tunne.

Rata oli tällänen aika helppo, ei ollu mitään hirveen vaikeita kohtia oikeestaan. 3 hypyllä meinas tulla vähän pitkä kaarros kun en ollu tarpeeksi ajoissa kääntämässä, mut se nyt ei muuten kuin vauhdin kannalta haittaa. Muuri (NUMEROT 4 JA 5 väärällä puolella) on Sokalle vähän hankala, mutta ei mahdoton, ollaan sitä aika vähän tehty. Rengas meni joka kerta oikein (paitsi kun sitten muiden jo lähdettyä tehtiin rata vielä kerran...mutta kun korjasin niin oli taas ok).
Keinu on hidas mutta hyvä. Ekalla kerralla blokkasin vahingossa koiralta A'n niin ei hakenut sinne suoraan. Pussiin meni nätisti ja pysyi käsissä jee!

Sit jankattiin vähän keppejä molemmilta puolilta! Ekalla kerralla hyppi pari kertaa mut sitten kun saatiin rytmi kohdalleen niin käyris kepitteli jopa mun EDELLE! Voih se oli niin hieno käyriäinen <3

Uhosin jo facebookissa että meni treenit niin hyvin että on vissiin pakko laittaa Kouvolan …

Omatoiminen aksatreeni aiheuttaa päänvaivaa

Tulipa taas todettua, että pitäis aina tarkkaan suunnitella mitä tekee, miten paljon jne. Meni ihan pelleilyksi koko homma vaikka koirat pääosin kivasti tekivätkin.

Sokan kanssa puolikkaita keppejä, simppeliä rataa, vähän pyörittelin ja keinuakin otettiin. Kaveri kokeili ohjata kanssa.

Piuhan kanssa rimatonta hyppysuoraa ja putkea. Vähän myös tokoiltiin molempien kanssa mutta se meni kyllä niin pyllylleen etten jaksa edes raportoida mitään.

Nää on keinukuvaa lukuunottamatta vissiin kaikki Soinnun otoksia. 




Sain vihdoin Sokan kepeistä vähän videookin:



Sukulointia

Pirkko tuli käymään Piuhan emän, veljen ja siskon kanssa. Hurjasti oli sisaruksissa samaa näkyä ja oli aivan huippua nähdä kaikki kolme pitkästä aikaa :) Dio-veli oli iso, taisi olla Miina-emääkin isompi. Piuha oli pari senttiä Miinaa pienempi ja Diiva-sisko taas pari senttiä Piuhasta pienempi. Diiva oli muutenkin oikein pieni ja sirpakka neiti :)
Molemmat sisarukset tuli heti luokse moikkaamaan ja koko nelikko löysi heti yhteisen sävelen, mitä nyt Miina välillä lapsiaan komensi. Käytiin metsässä kävelemässä ja oli varsin korvatonta porukkaa, mutta niihnän se on että joukossa tyhmyys tiivistyy.






Saatiin näpsäistyä astetta järkevämpikin yhteiskuva, mutta se oli kyllä työn ja tuskan takana: