Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2016.

Rohkeus palkan saa

Piuha oli tänään tokokokeessa, hui ja iik! Alokasluokka alkoi hyvin inhimilliseen aikaan (12:45 sanottiin kisakirjeessä aloitusajaksi) ja fiilis oli melkolailla hyvä, sika makee joukkue ja paljon tuttuja muutenkin, joten odotukset oli korkealla ainakin päivän laadun jos ei tulosten suhteen. Saavuttiin Piuhan kanssa ihan tarkoituksella mahdollisimman myöhään koepaikalle, ettei se ehtisi väsyä. Piuha tuntui aika kivalta kun käytin sen pissalla ennen kentälle siirtymistä. Paikkiksessa oltiin ensimmäisessä ryhmässä (yhteensä kolme paikkisryhmää), joten hirveän pitkään ei tarvinnut odotella sinne pääsyä. Pidettiin Piuhan kanssa kehänlaidalla kaikenlaista omaa kivaa ja leikittiin nameilla. Jenna toimi meidän etäpalkkapisteenä. Kehätarkki meni hienosti ja kehässä kaikki ok, Piuha oli hyvin kuulolla ja teki ekasta käskystä oikein, maahanmeno oli Piuhamaisen hidas, mutta 10 napsahti! Alokkaan minuutin makuut on niin lyhyitä ettei mennyt kauaa kun saatiin jo kirmata yksilöliikkeitä suo

Pyörii ja myllertää

Huima kävi joitakin aikoja sitten viikonloppukyläilyllä meillä ja mikäs sen mukavampaa kun tyyppi sukeltaa meidän pienoislaumaan kuin hai laivaan! Isoilla tytöillä oli parit isojen tyttöjen kyräilyhetket ja Sokka rakasti Huimaa vähän liikaa, mutta ei siinä oikein muuten huomannut että koiria oli yksi enemmän (okei sängyssä oli tavallista ahtaampaa). Vähän ollaan treenailtu, piirinmestiskoe lähestyy uhkaavasti ja loogisesti Piuha läväytti juoksut pöytään niin, että nyt on kulunut noin kuukausi niiden alkamisesta, hyvä että teki ne ennen koetta mutta huono siinä mielessä ettei päästy treenaamaan ihan niin paljoa kuin ehkä toivoin. Syyskuun puolella (apua, kohta on lokakuu!) ehdittiin käydä myös Alinan tyttöjen kanssa lenkillä, edellisestä kerrasta ei ollut kuin kaksi vuotta aikaa.... Hirveästi Piuha ei Vanjan tai Vernan kanssa leikkinyt, mutta ai että miten kivaa oli kun se tajusi että Verna antaa sen nylkyttää! Juoksuisena Piuhalla on aina välillä sellaisia tuhmia ajatuks