Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Nälkä kasvaa syödessä

Eilen (la 23.4.2016) ohjelmassa oli pikkumustien mätsäripäivä! Anni toi Vitan aamulla meille ja aamupäivästä auton nokka lähti kohti Nastolaa.  Hera teki samaan aikaan suurenmoisia tuloksia jälkikokeessa ja Piuha nukkui (toivottavasti) kotona.  Vita meni jo isoihin koiriin ja koska koiria ei ihan hirveästi ollut, oli meidän vuoro kehässä melko nopeasti ohitse, sininen nauha ja sinisten kehästä ilman sijoitusta pihalle. Vita 1v Sokka esiintyi hienosti, mutta ei selvästikään miellyttänyt tuomaria, kun se sai sinisen nauhan ja tippui nauhakehästä heti ensimmäisenä.... No eipä oltu myöskään palkintoihin kyseisessä mätsärissä panostettu. Säänvaihteluista ja tuloksettomuudesta huolimatta oli varsin mukava päivä :) Tänään suuntasimme taas kerran agilityepiksiin! Mietin hetken myös Sokan mukaan ottamista, mutta lähdettiin sitten vain belgitrion kanssa matkaan. Ilmoitin Piuhan putkiralliin ja Heralle otin kaksi starttia supermölleissä. Supermöllleissä oli vain 20cm rimat,

Kun kisajalkaa kutkuttaa

Sunnuntaina käväistiin Heran ja Piuhan kanssa A-qilityn agiepiksissä. Ilmoitin molemmat putkiralliin ja Heran myös yhdelle mölliradalle. Kahden koiran kanssa kisaaminen oli jännittävää ja kisaaminen itsessäänkin oli jännittävää :D Piuha oli ensin vuorossa, se teki nopean nollan. Piuha oletetusti sujahteli putkiin kuin vanha tekijä, vaikka olikin joitakin kohtia, joiden sujuvuutta etukäteen vähän jännitin. Piuhan aika oli 27,78s ja sillä irtosi putkirallin voitto! :) Piuhan rata: Hera rallitteli Piuhan jälkeen ja kuten videolta huomaa, syystä tai toisesta sen ohjaaminen ei ollut yhtä hyvää kuin Piuhan ohjaaminen hmmh.  Herakin toimi hyvin, joskin olin huomaavinani, että sitä vähän vaivasi hallin alusta. Se on kerran aikaisemmin juossut samalla pohjalla putkirallin, mutta silloin se ei vielä mennyt yhtä kovaa ja nyt ollaan treenattu vain omassa hiekkapohjaisessa hallissa. Hera päätti viime metreillä, viimeisen putken jälkeen myös tehdä yhden ylimääräisen PUOLIKKAAN putken

Kuusi vuotta Käyrää

Tänään Sokka täytti 6-vuotta! Synttäreiden kunniaksi hurautettiin Hyvinkäälle mätsäriin. Ilmoitin vain Sokan kehään, Piuha oli seuraneitinä mukana. Sokka esiintyi tuttuun tapaansa varmasti ja vakaasti, antoi tuomarin hipelöidä ja ravasi hallitusti. Sokalle napsahti punainen nauha ja punaisten kehässä pienen ikuisuuden seisoskeltuamme, osoitti tuomari meidät ykköspaikalle näillä sanoin: "Tämä herrasmies onn nensimmäinen". Piti siinä sitten korjata, että ihan narttukoira on kyseessä ;D BIS-kehässä belgit  vei ja Sokka tipautettiin ensimmäisenä pois sijoilta, mutta PUN1 on vallan mainio jatko vuoden mätsäreille. Netta otti Sokasta posekuvan Mätsärin jälkeen suunnattiin Netan ja Raikun kanssa metsälenkille, Piuhalla oli jopa välillä ihan kivaa Raikun kanssa :D Sokka tapansa mukaan sinkoili vaan sinne tänne.

Elämä rullaa

Väliaikapäivitys tämän vuoden koirakuluihin: Tällä hetkellä keskiarvo menneistä euroista kuukautta kohden on 71e. Ei paha :D Odotin kyllä pienempää summaa, tasoittunee nyt kun esim jäsenmaksut on jo maksettu tältä vuodelta. Roopen ja Piuhan taidonnäyte © Emilia Muu elämä on pyörinyt ylioppilaskirjoitusten ja treenien ympärillä, huhtikuun ensimmäisenä päivänä oli viimeiset kirjoitukset ja sen jälkeen painotus on siirtynyt täysin koirien treenaamisen puolelle. Piuha on aloittanut jälkikauden, tänään jäljestettiin vuoden kolmas jälki. Myös esineilmaisuja ollaan treenattu erikseen kolmesti, nyt olen naksutellut vain esineiden tuijottamista. Tämän hetkinen tavoite on saada Piuha FH-jälkikelpoiseksi, eli tarkkuutta ja hyvät ilmaisut hakusessa. Vaikka Piuha on muutenkin ollut jäljellä tarkka, ei se ole ihan sillä tasolla mitä sen todennäköisesti pitäisi olla erikoisjälkeä ajatellessa. Eilen käytiin tekemässä kentällä BH-kaaviojuttuja, yksi hyvänmielen merkinkierto ja metsässä