Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2014.

Hiekka pöllyää

Toissa viikon lauantaina meillä oli ohjelmassa Salpausselän kennelpiirin nuorisojaoston agilitypäivä. Jälleen kouluttajana toimi Krista Liikanen, niinkuin jokunen vuosi sitten kun Sokan kanssa osallistuttiin vastaavaan koulutukseen. Tehtiin kahta eri rataa pätkissä. Kumpikaan radoista ei vaikuttanut ylitsepääsemättömän vaikeilta mutta toteutus ei silti ihan sujunut :) Ekalla radalla oli alussa vähän vinossa linjassa toisiinsa nähden kolme hyppyä, joilta tehtiin täyskäännös oikealle ja hypyn kautta mutkaputkeen. Ykkössuunnitelma oli vain tavallisesti kääntää koira, mutta koska tohon tarvittiin tiukkaa käännöstä niin päädyin kuitenkin vastakäännökseen. Niitä ei olla pahemmin harrastettu ja kohdattiinkin melkoisia ajoitusvaikeuksia sen kanssa :D Kun ajoitukset oli kohdillaan Piuha kyllä kääntyi ihan näppärästi. Emma videoi (kaikki postauksen kvuatkin on © Emma) alkupätkästä vähän: En muista ensimmäistä rataa kunnolla, mutta vastakäännös-hyppy-putki-kuvion jälkeen palattiin pu

Mitäpä lottoot

Piuhan tottikset jää yleensä vähän vähemmälle huomiolle koska se on tylsää, nyt ollaan kuitenkin jostain ihmeen kaupalla saatu lisää motivaatiota myös siihen. Tällä viikolla ollaan tehty parit omatoimiset treenit ja keskiviikkona käytiin ohjatuissa. Piuha oli aika kiva, se teki seuruuta ja jäävät, niissä ei sinänsä mitään ongelmia. Seuruussa edelleen pitäis saada taiottua virekestävyyttä, kestää jo paremmin mutta ei oo silti ihan sitä mitä haluaisin. Pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja ruveta tekemään enemmän takapäänkäyttötreeniä ja muutakin jumppaa, ei ihan käänny sillä tavalla kuin haluaisin :P Luoksarissa meillä on ollut ongelmana hirmunen vauhti, Piuha törmää tai vähintään tökkää mua ikävästi. Tehdään lisäkäskykuuri, käsken istumaan ennenkuin se ehtii tulla luokse, jos sillä saataisiin vähän hidastettua menoa :P Ainakin treeneissä toimi moinen. Nouto oli yllättävän hyvä, käteen asti se ei edelleenkään tuo, saatika että istuisi kapulan kanssa mutta nykyään se saattaa tuoda s

Nnniiiiu

Viime viikon agilitytreenit olivat aika muikeat! Jos niitä edeltäneissä treeneissä koira ei tuntunut hyvältä, niin nyt se tuntui sitten hyvältä senkin edestä :) Treenattiin vielä nämäkin treenit 40-45cm rimoilla mutta ajattelin uskaltaa tällä viikolla laittaa pari rimaa jopa viiteenkymppiin, ei tunnu haittaavan nykyiset korkeudet lainkaan (aikaisemmin jo +40cm rimat oli jännittäviä!). Tämmöinen oli rata. Tarkoitus oli tehdä vähän helpompaa rataa vaikka tästäkin kyllä löytyi ongelmakohtia. Heti ekana tuli kakkosesta ohi kun kiirehdin, enkä ohjannut sitä kunnolla. Kutsuin koiraa siis 3-hypyn ja 11-putken vierestä. Kun otti paremmin vasta kädellä ja merkkasi kakkosen niin ei ollut ongelmia. 3-4 väliin tein valssin (suunnittelin takaaleikkausta, mutta valssilla koira kääntyi paremmin ja oli muutenkin luotettavampi) ja välillä meinasi tulla törmäyksiä. 5-6-7 väleihin myös valssit, ekalla kiekalla ne sujui hyvin, mutta toisella kiekalla kun yritettiin koko rataa, en ohjannut kutos

Liito-orava

Perjantaina oli aksatreenit, rata oli hieman jännittävä sillä siihen oli mahdutettu pöytää lukuunottamatta kaikki esteet mitä löytyy, toki se oli sitten ohjauksellisesti varsin simppeli.  Spekseinä semmoset että rimat 40-45cm ja pituudessa oli muistaakseni 3 palaa! Me ei puuhasteltu tätä ihan loppuun asti mutta melkein. Piuha ei tuntunut hirveän hyvältä, se kyllä teki niinkuin aina mutta ei ollut kuitenkaan oikealla tavalla mukana hommassa, luulen että pitkä odottelu teki tepposensa (oltiin vikoina). A-este otettiin ensin erikseen ja sitten putken kautta. Saatin kyllä aikamoisesti tapella sen kanssa, pysäytykset ei vaan onnistunut millään - hmpf >:( Kyllä se sitten kovalla käskytyksellä ja koiran eteen kääntymisellä onnistui. 6-7 tein pussin puolelle valssin, aluksi se meni ihan plörinäksi mutta saatiin se kyllä sujumaan eikä siinä varsinaisesti ollut vaikeuksiakaan. Pussikin sujui vaikka siitä on aika kauan kun sitä viimeksi treenattiin ja viime treenikerralla se vasta s

Kun pää on pyörällään ajatuksista

Sivumaininta tähän alkuun että Piuha teki tänään ok tottista, siitä huomasi taas että on asioita joita se ei edelleenkään kestä ja asioita jotka välillä näyttäytyy mörköinä. Pitäisi kirjoittaa argumentaatioanalyysiä mutta mietteiden purkaminen kuulosti paljon paremmalta ajatukselta :'') Tuntuu oudolta lukuisten "Piuha teki aksaa tänään, Sokka kävi tokokokeessa"-postausten jälkeen kirjoittaa tälläistä. Kirjoitin pitkän litanian omaa pohdintaa ja plörinää, tämä ei ole mitään ehdotonta totuutta ja virheitä voi löytyä. Läjä pohdintaa koiranhankkimisesta ja isompi läjä asian vierestä (linjajako). Toivon ettei kukaan ota tätä tekstiä henkilökohtaisesti. Mä yllätän itseni tosi usein selailemasta pentueita - vaikken varsinaisesti uutta koiraa etsisikään - ja tänä vuonna on, on tulossa tai on ollut hirveän paljon sellaisia pentueita joista olen melkein kehittänyt pakkomielteitä itselleni. En halua koiraa nyt, en edes voisi ottaa koiraa, mutta silti muutama pentu on kolkute