Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Kisaminä

cAmanda Pöntynen Olen viime aikoina miettinyt aika paljon sitä, millainen itse olen kisaajana. Ja tietysti myös sitä, miten paljon kehitystä vuosien aikana on tapahtunut. Ensimmäistä näyttelyä (Sokan pentunäyttely Helsingin messukeskuksessa) edeltävän illan vietin migreenikohtauksen kourissa sängyn pohjalla ja viimeisimmässä näyttelyssä jännitys puri vasta juuri ennen kehää – ei kuitenkaan yhtä säälimättömästi vaan pelkkien vatsassa lentelevien perhosten muodossa.  c Johanna Mikkilä Tuloskeskeisyys on ehkä yksi suurimpia ongelmia kisakokemuksissani. En pysty olemaan ajattelematta, että nyt olisi pakko tehdä se ykköstulos tai nolla tai saada serti. Yleensä asetan realistisen tavoitteen, mutta salaa mieleni perukoissa kuitenkin haluan kuun taivaalta ja sitten taas petyn. Suosikkiesimerkkejä tästä on se, kun Piuha ei saakaan tiukaksi tietämältäni tuomarilta SA:ta tai huonon treenikauden jälkeen odotan tokokokeesta ihmeellistä onnistumista ja koira suorittaakin omalla tasollaa