Turhauttaa

Aika paljon, tai toisaalta suurin turhautumisen hetkiin verrattuna aika vähän.

Varmaan kaikki jotka on lukenut ennenkin juttuja Piuhasta, tietää mikä sen ongelma on.
Kun multa kysytään jossain koulutuksessa, miks mulla on mukana Sokka, eikä Piuhaa, vastaus on aina sama: "Koska se on vähän vammanen.". Sitä seuraa sepustus siitä, miten Piuhalle on vaikeaa olla vieraiden ihmisten kanssa ja miten koen itse helpommaksi tulla Sokan kanssa tilanteeseen johon saattaa sisältyä uusia paikkoja ja satavarmasti uusia ihmisiä.

Oon yrittänyt uskotella, että kyllä tää iän myötä helpottaa, mutta kun koira tilanteesta toiseen käyttäytyy miltein samalla tavalla kuin vuosi sitten, alkaa epäusko jo vähän hiipiä takaraivoon. Voin osoitella syyttävällä sormella itseäni tästä asiasta siinä mielessä, että kenties pentuna oltaisiin voitu käydä sosialisoimassa vieläkin useammin ja nykyäänkin hakeutua enemmän vieraiden ihmisten seuraan. Tuntuu vaan helpommalta luovuttaa ja vältellä niitä tilanteita.

Lauantaina 9.5 löydettiin itsemme mätsäristä, tuomari oli mukava nainen, sellainen josta olisin kuvitellut Piuhankin pitävän - no ei pitänyt. Murina pääsi ilmoille, tuomari rapsuttelu, Piuha antoi rapsuttaa, mutta ei ottanut tuomarilta nameja kuin pitkän mietinnän jälkeen. Edestakaisin mentäessä Piuha uskalsi, niinkuin oikeastaan aina, juosta kohti tuomaria ilman ongelmia.

Sitten päädyttiin jälleen 19.5. mätsäriin, miestuomari ja Anni Piuhan kanssa kehään. Se ei ole ikinä sanonut ihan pientä hentoista muria enempää vieraan kanssa kehässä ollessaan. No nyt sanoi. Ehkä Anni ei oo tarpeeks vieras enää (Piuhaa jo ihan ilastuttaa pelkästään Anninkin näkeminen!) tai sitten Piuha on ottanut suorastaan takapakkia. Piuha haukkui ja murisi, eikä antanut koskea. Onneksi tämäkin tuomari oli tosi kiva, antoi koiralle aikaa ja silitteli vain etupäästä. Oli kuulemma ylistänyt Piuhan liikkeitä ja kehunut muutenkin.

Molemmista mätsäreistä palattiin kotiin pelkkien sinisten nauhojen kanssa. Ei mikään ihmekään. Joskus Piuha sai anteeksi pölläilynsä, koska junnut ja murkkuikäset nyt "saattaa olla vähän tommosia", enää ei saa anteeksi.

Tiistain mätsärin kehäilyjen jälkeen kiikutin Piuhan vielä Erikan syöteltäväksi, Piuha ei oo nähnyt Erikaa ikinä, mutta ei murissut, oli ihan iloinen, namit kelpasi ja kukaan muukaan ympärillä olleista ihmisistä ei oikeastaan pelottanut. Ei kyllä toisaalta yllättänyt. Tilanne on niiiin erilainen, homma alkaa mun aloitteesta, ensin jutellaan ja sitten vasta otetaan kontaktia koiraan, kehässä tuomari tekee aloitteen ja tulee koiran luo.

Keskiviikkona käytiin tottistelemassa ja tehtiin yks luoksepäästävyyskin. Aiemmin ollaan tehty koetta mukaillen niin, että ensin mennään tuomarin luo itse, hihna löysällä, "juoksutarkastukseen" ja sitten tavan luoksepäästävyys. Menestys on ollut varsin vaihtelevaa.
Keskiviikkona tehtiin niin, että koira hengaili vapaalla hihnalla vierellä, ihminen tulee viereen, niin, että koira jää meidän väliin, mutta siihen ei vielä oteta kontaktia. Juteltiin apparin kanssa ja Piuha vähän murahteli. Hetken päästä appari kääntyy koiran eteen ja rapsauttaa leuan alta ja lähtee pois. Tehtiin tää kaks kertaa. Tokalla kerralla ei tainnut kuulua enää murinaa. Ehkä tää vois olla se meidän keino nyt ainakin toistaiseksi.

Piuha on erittäin suurella todennäköisyydellä menossa kesällä erkkariin ja sen jälkeen en tiedä mitä tapahtuu. Me muutetaan ainakin kesäkuun ajaksi eepeelle ja siellä ehkä saadaan ihan uusia ihmisiä käytettäviksemme. Mä haluaisin päästä tokokokeisiin ennen sääntömuutoksia ja haluaisin kiikuttaa ton koiran useampaan näyttelyyn ja haluaisin käydä tekemässä BHn, mutta ei oo mitään järkeä mennä tällaisen koiran kanssa mihinkään kokeisiin kun sen luoksepäästävyys on tässä kuosissa.

Haluaisin löytää tähän nopean ja helpon ratkaisun, mutta sellaista ei kyllä taida olla olemassakaan. Katotaan miltä näyttää sitten syksyllä...