Siirry pääsisältöön

Tottelemattomuuksien viikonloppu

Eli tokonuorten valmennusviikonloppu 6-8.3!

Tämä oli nyt meille kolmas leiri ja samalla toisiksi viimeinen.

Perjantaina lähdettiin Sokan kanssa ajelemaan Klaukkalaan niin, että oltiin suurinpiirtein klo 16 paikan päällä. Viime vuoden kevätleiristä poiketen mulla oli paaaljon rennompi olo, ihmiset oli paria poikkeusta lukuunottamatta ennestään tuttuja ja myös systemi jo tuttu, eikä tarvinnut paiseilla niiden takia. Ainoa jännittävä asia oli se, että Sokka oli kangashäkissä ;D Perjantain se kyllä pysyi siellä vielä nätisti.

Perjantaina meillä oli perus alkupuheiden lisäksi Juha Korrin luento ja käytännön treeni luentoon liittyen. Luennon aiheena oli "Koiran leikityksen taito ja viettien hyväksikäyttö palkkauksessa", olin jo etukäteen sattumalta lueskellut samasta aiheista juttuja ja blogitekstejä, mutta vaikka pohjalla oli jo jonkin verran tietoa, oli tämä todella hyödyllinen tietopaketti.
Korri oli mielestäni todella hyvä ja selkeä luennoitsija, selitti ymmärrettävästi miksi mikäkin juttu toimii ja tarvittaessa kertasi ja kertoi uudestaan jo sanottuja asioita.

Luento sisälsi perusteet vieteistä ja niiden toiminnasta, vaiheet ja tunnusmerkkejä. Erityisesti saalisvietti oli tarkastelun alla, mutta lisäksi esimerkiksi laumavietti oli tärkeässä osassa.
Aikaisemmin olen ajatellut että jos koira lähtee jahtaamaan helposti, on se merkki hyvästä saalisvietistä, vaikka saaliin tavoittelu onkin vain yksi osio koko saalisvietistä. Hyvällä/vahvalla saalisvietillä varustettu koira ei pelkästään jahtaa hyvin, vaan myös muut osa-alueet ilmenevät voimakkaina, myös ns. kyllääntymättömyys on hyvä merkki.
Saalisvietin yhteydessä puhuttiin koiran oikeappisesta leikittämisestä ja esimerkiksi taistelutahdosta.

Laumavietti oli ehkä mielenkiintoisin osuus, sen käyttö voi olla haastavaa ja ohjaaja itsessään on suuressa osassa. Päämääränä laumavietissä on laumassa eläminen ja johtajan suosiossa oleminen, jälkimmäinen kertonee myös vähän siitä, miksi laumavietti on melko hankala hyödyntää. Ohjaajan tulisi olla hyvä, arvostettu ja pidetty johtaja, jotta tämä onnistuu hyvin.
Koira toimii parhaiten jos toiminta saadaan perustumaan laumaviettiin ja jos koiralla on arvostettu johtaja, valitsee se valintatilanteessa (esim rusakko vs johtajan suosio) johtajan suosion. Jos valintatilanne on rusakko vs nakki, on todennäköistä, että rusakko menee edelle. Laumavietti siis menee valintatilanteessa aina edelle. Laumavietillä toimivaa koiraa voidaan myös ohjata paremmin, kun se tekee väärin seuraa johtajan epäsuosio (esim kielto, "oijjoi, "nyt teit väärin"), ja oikein tehdessään se saa kehuja.
Tähän käytettiin esimerkkinä leikkiä, jossa lapsi etsii piilotettua esinettä ja muut ohjaavat sanomalla lämpenee tai kylmenee. Epäsuosio on kylmenemistä ja suosio lämpenemistä. Laumavietin avulla voi myös palkata kesken koesuorituksen.

Käyrämäyrän häkkikäytös 5/5
Käytännön treeneissä vain leikittiin. Kaksi koiraa kerrallaan ja sermi välissä. Juha neuvoi ja ohjeisti tarvittaessa ja antoi muitakin apuja. Sokka leikki yllättävän hyvin, se lähti jahtaamaan hyvin ja piti hyvin lelusta kiinni, ohjeena oli antaa koiran voittaa aina kun se oli itse aktiivinen, Sokan annoin siis voittaa aina kun se tapporavisteli lelua. Aika oli Sokalle ehkä hieman pitkä, koska loppua kohden se alkoi selkeästi laantua, mutta leikki silti ihan tyydyttävästi. Lopetettiin hyvään pätkään.

Käytännön treenien jälkeen siirryttiin sitten hotellille, jossa saatiin illallinen. Me majoituttiin Tiinan ja Huima-tervun kanssa samassa huoneessa. Vaikka Sokka ei hirveemmin Huimasta tykännyt, niin ne kyllä osas hyvin tulla yhteisessä huoneessa juttuun :)

Lauantai alkoi koirien aamulenkityksellä ja aamupalalla, hotellin aamupalat on aina jotain niin kivaa! Aamupalan jälkeen lähdettiin hallille yhteiskuljetuksella, jossa pidettiin kolmet treenit.

Meillä oli ensimmäisenä Katariina Kainulaisen treenit, tehtiin Sokan kanssa ohjattua.
Sokka on joitakin hassuja kertoja treenannut ohjattua, lähdettiin liikkeelle siitä, että kaksi kapulaa vietiin koiran katsoessa, suorastaan näytettiin sille, että "katos mikä täällä on". Laitoin Sokan merkille seisomaan ja siitä lähetin oikealle kapulalle, Sokka haki tosi hyvin ja lisättiin pian kolmaskin kapula, mutta niin, että se oli ihan seinässä kiinni. Lisäksi tehtiin niin, että koira oli sivulla ja sai katsoa ekan kapulan viennin, mutta kahta muuta ei.
  Kun keskikapula oli seinässä kiinni, Sokka haki hyvin oikean, mutta kun sitä tuotiin vähän lähemmäs muita, meinasi Sokka vaihtaa oikean kapulan siihen. Tähän saatiin neuvoksi, että koira pysäytetään ennenkuin se ehtii keskikapulalle ja pysäytyksestä aina palkka, toki pitää myös pyrkiä siihen, ettei sille tulisi pieneen mieleenkään keskikapulan hakeminen.


Yksilötreenien jälkeen tehtiin vielä porukalla paria erilaista harjoitusta. Ensin tehtiin leikkimielelläs sovellettu versio heppaihmisille tutusta Talli palaa-leikistä. Meillä oli yhtä lukuunottamatta kaikille tötsät, tötsättömäksi jäänyt meni aina keskelle ja sanoi tavan jolla tallia pitää vaihtaa ja sitten yritettiin viipottaa äkkiä toiselle tallille :D En muista kaikkia tapoja, mutta piti mennä peruuttaen, koira pomppien, sekä niin, että koira pyöri sivulla. Sokan kanssa selviydyttiin aina uudelle tötsälle, enkä siis joutunut vaikean päätöksen eteen kertaakaan :D
   Talli palaa-leikin lisäksi tehtiin paikallaoloja niin, että koirat jätettiin omalle tötsälle ja kierrettiin viereisen tötsän koira yms. Tehtiin myös paikallaoloja, missä koiran piti vastustaa hihnasta vetoa, eli koira vaikka maahan ja rauhallisesti hihnasta vedettiin. Ajatuksena lienee sekä paikallaolon vahvistaminen ulkoisten tekijöiden varalle ja koiran opettaminen siirtämään painoa takaosalle. Sokka kesti nämä tosi hyvin, kaikissa asennoissa, jopa seisomisessa vaikka olin melkein varma että siinä se ei kykene olemaan paikoillaan kun hihnasta vedetään! Hieno Käyris.

Raivokäyrä © Hanna
Ekojen treenien jälkeen yllätysyllätys syötiin! :D Oli aika ähky olo sen jälkeen, mutta jaksettiin kuitenkin toiset ja kolmannetkin treenit.

Toiset treenit meille veti Anna Liukko. Sokan kanssa paneuduttiin seuraamiseen. Ongelmana meillä on ollut se, että Sokan seuruupaikka elää ja se välillä edistää ja/tai on väljä. Ollaan treenattu seuraamisia nyt lyhyillä pätkillä ja vaatimisella, Annalta saatiin etenkin lyhyisiin pätkiin varmistus, että juuri niillä voitaisiin saada tähän hommaan lisää tolkkua.
  Eli ohjeena oli siis parin askeleen pätkiä, kääntymisiä ja tarkempi kriteeri oikean seuruupaikkaan. PAn suhteen tulikin mietittyä, mikä se ideaali paikka on, jos Sokka on ns oikealla paikalla, eli lapa mun säären kohdalla, sen ei ole niin helppoa pitää tiivistä paikkaa versus siihen, että paikka olisi vähän edempänä, about jalkaterien puolessa välissä. Kallistuin aikalailla sitä kohden, että juurikin siinä jalkaterien puolivälin tienoilla voisi olla se meidän paikka. Nyt täytyy vaan itse olla tarkkana, että pitää kriteeristä kiinni.
  Vinouteen ja muihin virheisiin saatiin myös vinkiksi se tarkka kriteeri, palkkaa ei tule jos koira ei ole suora ja vaikka se korjaisi itse kun onhuomautettu, niin korjauksesta ei palkata "isolla" palkalla.
Lisäksi Sokka on harrastanut sitä, että kun käännyn katsomaan, että onko se suora, se tulkitsee sen korjauspyynnöksi ja vaikka olisi ollut suora, niin korjaa ns väärään asentoon. Tähän saatiin ohjeeksi, lähinnä mun avuksi, oikean jalan laittaminen vasemman taakse suoraan linjaan, jolloin koiran vinouden tuntee ja sitä voi myös vähän huomauttaa tai muistuttaa oikeasta paikasta.

Seuraamisen lisäksi mietittiin vähän jäävää seisomista, Sokka on tehnyt nyt aika paljon takapalkalla ja samaa jatketaan, lisäksi kokeiltiin koiran eteen kääntymistä. Takapalkan kanssa pitää muistaa tehdä vaihtelevasti, välillä vapauttaa heti stopista, välillä kun on kävellyt ja pysähtynyt, välillä vasta sivulta ja niin edelleen. Sokalla ongelmana on siis ollut pieni valuminen. Tässä kävi ilmi sellainen hassu juttu, että kun Sokka kuuli liikkurin "liikkeelle mars"-käskytyksen, sinkaisi se itsenäisesti liikkeelle! :D Liikkuritreeniä siis meille.

Seuraaminen © Hanna
Kolmannet treenit oli yhteistreenit, eli treenin alla oli ryhmäliikkeet. Tehtiin kaksi paikallaoloa, minuutin ja kahden minuutin. Lisäksi vielä häiriöjuttuja.
  Normi paikallamakuut oli ok, Sokka ei kokoaikaa pitänyt päätä maassa mikä meillä on tavoite, muta makasi kuitenkin rauhassa ja hiljaa mikä on huippua kun ottaa huomioon sen historian paikkis-piippausten saralla. Häiriötreenissä tehtiin aluksi niin, että vaan käveltiin koirien kanssa ympäriinsä ja appareita oli läjä viskelemässä leluja ja tarjoilemassa nameja koirille. Namit oli Sokalle pahoja, pari kertaa se taisi leluunkin hairahtua, mutta muuten ok. Tehtiin sen kanssa muutama kerta suoraan kohti ruokapurkkia kävelemisiä, ne ei ollut sille niin pahoja, toisinkuin yksittäiset maassa lojuvat namit.
   Kävelyn jälkeen tehtiin paikallaolo häirittynä, leluja ja nameja viskeltiin koirien naamojen edestä, Sokka kesti namitkin tosi hienosti! Ainoa mikä harmittaa, oli se, kun olin juuri muistuttamassa Sokkaa pään asennosta, lensi sen edestä lähietäisyydeltä nameja eikä se reagoinut niihin jolloin mun olis toki pitänyt kehua sitä, mutta olinkin juuri kieltämässä sitä.

Sokka paikkistelee © Jessica
Lauantaina kävi sitten ilmi, ettei Sokka edelleenkään osaa olla kangashäkissä - huoh. Onneksi Sokka kuitenkin pysyi silti häkissä rikkinäisestä ovesta huolimatta suurimman osan päivää, vaikka olihan se varsin stressaavaa kun kokoajan sai vahtia, että milloin se pujahtaa häkistä ulos. Osasin kuitenkin olla lähtiessä kaukaa viisas ja mulla oli autossa metallihäkki niin sain sen seuraavana päivänä hallille sitten.

Kuukautta vajaa 5v © Hanna
Sunnuntai koitti jälleen kerran aivan liian aikaisin, päivä alkoi miltei samalla kaavalla kuin lauantai, erona se, että ajoin omalla autolla hallille. Olin sen verran aikaisin hallilla, että sain rauhassa siirtää tarvittavat tavarat hallista autoon ja toisinpäin, myös vaihtamaan häkin :D Mulla oli vähän liian pieni viltti häkin päälle mukana, mutta onneksi sain Sokan häkin Huiman häkkiä vasten, niin oma viltti riitti hyvin peittämään tarvittavat seinämät.

Sunnuntaina oli ohjelmassa taas kahdet treenit, toiset Katariina Kainulaisen johdolla ja toiset Pernilla Tallberin. Pernilla piti meille myös luennon uusista tokosäännöistä.


Ensimmäiset treenit meille piti Pernilla, Sokan kanssa päädyin tekemään ruutua. Sokka oli ihan innoissaan ruudusta, mutta kun sille ensin yritettiin niin, että oikeaa paikkaa käytiin vain taputtamassa, ei se sitä ihan tajunnut. Juoksi kyllä ruutuun mutta jäi selvästi etsimään palkkaa. Tehtiin sitten niin, että jätin pallon ruutuun ja lähetin ja sitten leikittiin ruudussa koiran kanssa. Toinen versio oli se, että kun koira meni ruutuun, heitin sille pallon. Ohjeeksi saatiin apparin tekemä kädellä oikean paikan taputus ja joskus myös suora palkka (siis palkka on jo ruudussa) ja lisäksi se, että kannattaa ottaa virittelysana käyttöön.
   Ruudun lisäksi tehtiin vähän kaukoja. Heti ekana ahnehdin ja menin liian kauas, eikä Sokka sitten noussut m-i vaihdossa ekalla. Helpotettiin siitä ja kyllä se sieltä rupes vaihtamaan kunnolla :) Ekalla käskyllä nousemattomuuteen ohjeeksi saatiin vihjeeksi, että aina ekalla vaihdolla palkka, kun eka vaihto onnistuu, on todennäköisempää, että muutkin onnistuvat. Ja lisäksi sain muistutuksen siitä, että kun koira tekee virheen ja autan sitä tekemään oikein, ei siitä tule palkkaa vaan otetaan uusiksi.

Sokka tekemässä kaukoja © Hanna
© Hanna
Yksilötreenien jälkeen tehtiin Pernillan kanssa vielä ryhmäliikkeitä EVL-käskytyksellä, Sokka ei tainnut kertaakaan reagoida muiden käskyihin. Tehtiin yksi makuu ja yksi istuminen. Makuu oli ok, taas hiljainen, mutta pää pyöri vähän liikaa, istumaan ei noussut ekalla käskyllä (tämä on muutenkin ollut ongelma). Istumisessa taisi kerran ehtiä käymään makaamaan, mutta muuten hyvä, istuminen on ollut Sokalle melko vaikeaa paikallaolona, se menisi mieluummin maahan.

Paikalla istuminen
Ekojen treenien jälkeen oli taas ruoka-aika ja lounaan jälkeen jäätiin vielä istumaan ja kuuntelemaan Pernillan luentoa uusista tokosäännöistä. Käytiin siis käytännössä läpi mitä kaikkea muuttuu ja miten muuttuu. Erona vanhoihin on liikkeiden lisäksi se, että myös yleiset ohjeet on tärkeää lukea eikä pelkkien suoritusohjeiden lukeminen riitä. Tästä en ala sen enempää selittämään, mutta selkeytti kyllä sääntömuutosta ainakin omassa päässäni paljon, meille näytettiin vielä videotkin uusista liikkeistä ja se vielä konkretisoi koko hommaa lisää.

Tämä kertoo hyvin mitä me tehtiin kun ei ollut oma vuoro ;D
Luennon jälkeen jatkettiin Katariinan treeneillä. Oli varsin vaikeaa keksiä enää näihin treeneihin treenattavaa, noutoja en halunnut tehdä ja seuraaminen sekä jäävä seisominenkin oli jo treenattu. Päädyin sitten hypyn muistutteluun. Paljoa ei kyllä tarvinnut muistutella, pyysin Sokkaa muutaman kerran hyppäämän hypyn edestakaisin, sitten otettiin lähetettynä, palkkasin seisomisesta. Toinen tehtiin vielä niin, että menin koiran sivulle seisomisen jälkeen - ei mitään ongelmaa. Ainoa mikä pitää muistaa on se, ettei koira pääse tulemaan hypyn jälkeen ohi siitä, siis takaisinpäin.


   Koska hypyssä ei ollut paljoakaan treenattavaa niin ajattelin että noh luoksari, siinäkun on välillä käynyt niin, että kun Sokka tulee sivlle, se jää vähän "banaaniksi", eli on kyllä sinänsä oikealla paikalla, mutta vähän mutkalla, noh eipä ollut luoksarissakaan treenattavaa, sillä kun koitettiin, niin se tuli laukkaa koko matkan ja täysin suoraan sivulle. No parempi toki näin päin ettei ongelmia ilmene, mutta :D


  Meille jäi niin paljon aikaa jäljelle, että otettiin vähän merkkiäkin, mulle itselleni ei oikein ole ollut selvät sävelet, miten sitä lähtisin treenaamaan ja koska en tällä hetkellä omista tötsiä, niin eipä oikein olla treenattu edes. Tehtiin käsiohjauksella ja lelulla, mutta lelu ei toiminut, Käyristä ei enää huvittanut leikkiä :) Kokeiltiin sitten purkkia, mutta Sokan epäonneksi mun purkki oli liian pieni ja se ei meinannut saada sieltä namia millään. Saatiin kuitenkin uusia ajatuksia merkin treenaamiseen joten eiköhän se tästä :)
   Ehdittiin sitten vielä tehdä pieni häiriötreeni. Koira istui sivulla ja sen edessä rapisteltiin ja tiputeltiin karkkipaperia, oli aika vaikea häiriö Sokalle ;D Pari hairahdusta sain korjata, mutta loppua kohden paransi kyllä hurjasti! :)

Häiriöpaperi lentää © Hanna
Oliskohan luoksetulo? © Hanna
Tehtiin taas yhteisjuttuja yksilötreenien jälkeen, tällä kertaa kehääntulo oli aiheena. Ajatus oli jättää koiralle superpalkka yllätykseksi taskuun ja viedä toinen palkka koiran kanssa piiloon, ja kehässä ollessa jossain vaiheessa yllätyspalkata koira, mieluiten vielä mahdollisimman yllättävässä kohdassa.

Sokalla oli vaikeuksia keskittyä heti kehän puolella, ulkopuolella kaikki meni vielä hyvin, mutta en meinannut löytää hyvää hetkeä palkalle millään, milloin se ennakoi liikkurin käskytyksistä ja lähti ilman lupia liikkeelle ja milloin haisteli. Tarkoitus ei siis ollut tehdä mitään liikettä, ajatus oli vaan siinä yllätyspalkassa. Sain Sokan palkattua viimein muistaakseni siitä, että se oli vaan sivulla ja piti kontaktin, toisella kierroksella Sokka oli jo enemmän messissä ja sain mielestäni toteutettua hyvin yllätyksen.

Janina ja noutaja-Käyrä
Viikonloppu oli jälleen kerran hurjan kiva, vaikka menikin yhdessä hujauksessa ohi. Nyt on taas pää täynnä motivaatiota ja treeni-ideoita, katsotaan kauanko tämä into kestää :D








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jalkapotilaan elämää

Voi, voi tätä elämää Sokan jalka on lähtenyt hienosti parantumaan, kunnes eräänä aamuna tossu lähti lenkillä kahdesti jalasta ja sen vuoksi jalkaa huuhdellessani ja kuivatessani huomasin että ihosta oli lähtenyt kenties kuivaamisen yhteydessä pala irti tikkeineen päivineen. Onneksi se oli aika pintapuolinen pala, mutta altistaahan se siltikin jalkaa pöpöille tavallista enemmän. Mielestäni päästiin aika helpolla haavan kanssa, se parani varsin siististi. Pieni kuvakokoelma toipumisen varrelta: Patologin lausunto tuli leikkausviikon perjantaina (tosi nopeasti kun 14vrk oli arvio). Tuloksena kasvainmuutos, mutta todennäköisesti hyvälaatuinen ja uusiutumis- ja etäpesäkeriski on varsin pieni Patologin lausunto : "Ihomuutos etujalasta: Ekstramedullaarinen plasmasytooma Näytteessä todettiin tiiviisti pakkautuneista kohtalaisen pleomorfisista pyörösoluista koostuva, varsin tarkkarajainen kasvainmuutos. Tuumorisolujen joukossa todetaan varsin suurikokoisia kasvainsoluja, joist

Sokan varvaspäiväkirja #1

Sokan kauan sitten irronnut kynsi päätti tänä vuonna alkaa kasvamaan. Käytiin eläinlääkärissä, kynsi nyrhittiin ja sen alta löytyi epämääräinen kasvu, eli toisin sanoen poistuttiin lekurista luusyöpäepäilyn kera. Kynnessä ei ollut edes verisuonitusta ja se kasvoi haperona ja paksuuntuneena. Saatiin aikaa miettiä, että otetaanko jalasta ensin rtg ja sitten kynnen poisto, vai suoraan poisto. Erinäisten sattumusten vuoksi (pakollisia koirien yökyläilyjä hoitopaikoissa) päästiin vasta nyt useamman viikon jälkeen sitten itse toimenpiteen äärelle. Tänään oli sitten se päivä. Sokalle oli tarkoitus tehdä vähintään osittainen varvasamputaatio, että kynsi saataisiin pois. Vein Sokan aamupäivällä vastaanotolle, se rauhoitettiin ja sitten lähdin itse takaisin töihin. Iltapäivällä menin hakemaan koiraa ja leikkaus oli onneksemme sujunut hyvin! Sokan uloin varpaan luu oli paksuuntunut ja se siis myös viittaa luukasvaimeen, joten tuloksena oli käytännössä koko varpaan amputaatio. Kaikki paksuun

Kovan onnen mäyräkoira

Sairastuvalta hyvää päivää - taas kerran. Alle 5 kuukautta sitten kannoin mäyräkoiraa tassu paketissa ulos, putsasin, kuivasin ja tossutin kerta toisensa jälkeen. Kipulääkettä päivittäin ja pieni pelko takaraivossa tuleeko siitä enää koiraa. No tuli siitä, kunnes koitti syksy ja uusi ongelma. Huomasin Sokan vasemmassa etujalassa kannuskynnen yläpuolella (eli ei se varvasjalka) patin ja päätin seurata tilannetta jonkun aikaa. Kyselin vähän ympäriinsä ja sain ohjeeksi kokeilla tehdä siihen pieni reikä ja puristaa mahdollinen mätä pois. No tein reiän, mutta mätää ei tullut vaan ainoastaan hieman verta. Eli vaihtoehdoiksi jäi joko niin paksu mätä, ettei tule pienestä reiästä ulos tai ettei siellä sisällä oikeasti ole mitään mätää vaan ihan kudosta tms. Patissa oli verisuonia ja sitä arvuuteltiin mm. jostain osumasta tulleeksi. Sokkaa patti ei vaivannut, mutta ronkittaessa se oli selkeästi kipeä. Seurasin tilannetta puolisen toista viikkoa kunnes tänään aamulla varasin sitten eläi