Siirry pääsisältöön

Sairaan nopee

Agilityä ollaan taas harrasteltu kolmien treenien verran. Meidän treeniaika vaihtu ja nyt treenit loppuu yhdeksältä ja se on aika turhauttavaa kun oon arkena yleensä yrittänyt päästä jo ennen kymmentä nukkumaan :D


21.10 treenattiin yllä olevaa rataa. Tehtiin pätkissä ja ehdittiin 12-esteelle asti. Tän radan ajatuksena oli siistit, pienet käännökset.
Heti alussa mulla oli ongelmia rytmityksessä ja kääntämisessä, koira valui kolmoselta hillittömän pitkälle. Lisäksi olin rataantutustumisessa ajatellut putken pään väärin ja sekin toi valumaa käännökseen. Tähän hinkattiin sitten vastakäännöstä joka toimi ihan ok kunhan ajoitin itse sen oikein.
    Taas sain satikutia joka paikkaan juoksemisesta joka oli 5-6 kohdassa ongelmana. Käännös valui kun itse menin niin pitkälle saattamaan, kun annoin koiran itse mennä (ja se muuten meni vaikka epäilin) niin käännöksetkin oli paljon parempia. 7-hypylläkin meinasin aina saattaa pitkälle, pitäisi ajatella näitä tarkemmin. Kerran onnistuin myös seiskalle vietäessä kaatumaan :D
   Loppupätkässä ei oikeastaan ollut pahemmin ongelmia, 10-11 piti tehdä laaja "valuva" valssi että koira sai hypätä pituuden kunnolla.
   Rimat tais olla 45cm!


 28.10 rataa en jaksanut piirtää itse, otin vain kuvan hallilla valmiista piirroksesta, toivottavasti saa jotain selvää :D Rimat 45-50cm.
 Tällä radalla oli jälleen kerran hinkattavaa, tuntui että olin itse aivan sekaisin, totaalisen kömpelö ja mikään ei tuntunut sujuvalta. Valssit venyi ja vanui ja tällä(kin) kertaa menin kerran nurin ja törmäsin esteeseenkin :D
   Tarkoituksena oli tehdä 5-6-7 väleihin valssi, mutta ennenkuin päästin edes sinne asti jouduttiin hinkkailemaan 2-4 kohtaa, koira lähti 4-hypyltä aina vain kovaa eteenpäin eikä tullut käännöksen ollenkaan... Kun sitten yritin ottaa etäisyyttä ja hidastaa niin koira tais tulla kolmosesta ohi ellen ihan väärin muista. Treenattiin kakkosputkelta lähtöä jonkin verran ja sitten hinkattiin valssikohtaa.
   En itse meinannut onnistua millään ajoittamaan valssia oikein ja joko se valui tai koira ei tullut hypyistä ollenkaan, helpotettiin koiralle hommaa niin että jätettiin se suorempaan linjaan nelosen taakse. Tehtiin MONTA toistoa tässä ja välillä tuli ihan hyviäkin yrityksiä.
   Seuraava ongelmakohta oli 6-7-8 kun jälleen saatoin koiraa liian pitkään ja pitkälle, pitäis vaan malttaa ite antaa koiran mennä. 9-hypylle tein pakkovalssin, Piuha tuli siihen kyllä mutta olis saanut silti olla parempi.
   Lisäksi opeteltiin 10-hypylle viskileikkausta, Piuhao saa kyllä normi takaaleikan mutta viski oli sille vaikea hoksata. Tehtiin ensin loivemmasta kulmasta niin että appari palkkasi ja sujui se sitten ihan ok. Piuhan kanssa pitäisi tehdä apparitreenejä kyllä enemmän..


 4.11 Rata näytti suurinpiirtein tältä, mittasuhteita en millään meinannut saada toimimaan. Rimat oli 45-50cm
Tällä viikolla alkoi itselläkin olla jopa jotain otetta tekemiseen :D 1-2-3 Saatoin taas liikaa. Ja kun en saata niin varmistelen silti äänenpainolla että koira menee, normaalista "hyppy"-käskystä tulee "hyypppy". Kun kiinnitin turhaan saattamiseen huomiota niin ehdin kivasti tekemään valssia 3-4 väliin.
     6-putken Piuha haki hyvin, en kyllä edes epäillyt että se menisi puomille putken sijaan. Seuraava hinkutettava pätkä oli 7-8-9-10. Käskytin ja ohjasin taas voimakkaasti 8-hyppyyn keskittyen ja se ilmeisesti vähän paineisti Piuhaa ja 7-hypyn rima roiskui. Kun kevensin ohjausta niin hankalasta kulmasta huolimatta rima pysyi.
    10-hypylle suunnittelin takaakiertoa ja niistoa tai "puoli"niistoa ja puolikkaaksi se meni, Piuhan kanssa en ihan ehtinyt niistää vaan lähinnä jotenkuten yritin vedättää sitä hypyn yli. Ekalla kerralla lähdin liian äkkiä jatkamaan ja Piuha kielsi, sen jälkeen toimi kyllä, mutta Piuha hyppäsi kuulemma tosi kulmikkaasti, hyppäsi ensin kohti 8-hyppyä ja sitten vasta kääntyi. Tähän käytettiin apuna rimaa joka nojasi kierrettävään siivekkeeseen niin, että se pakotti koiran pyöristämään linjaansa. Piuha oli aluksi vähän ihmeissään rimasta, mutta pyöristi sitten hyvin.
    12-hypylle tein pakkovalssin tapaisen ja ajatuksena siitä heti tavan valssilla putkeen. Tähän oli tosi vaikea saada oma ajoitus ja askeleet sopimaan, Piuha hyppäsi laakana vaikka olisi pitänyt tehdä aika kootusti ja kääntyi melko pienesti. Putken jälkeen kepit oli hyvät! Lopussa oli kahdet ohjurit.
     Harjoiteltiin erikseen myös putki-puomi erottelua, putkella sujui hyvin ja puomillakin heti ekalla kerralla tähtäsi puomille mutta uusi puomi oli Piuhalle liikaa ja se kehitti aikamoisen lukon sitä kohtaa. Pitää muistaa putkelle keilaava ohjaus ja kontakteille "jäykkä" ja suora.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jalkapotilaan elämää

Voi, voi tätä elämää Sokan jalka on lähtenyt hienosti parantumaan, kunnes eräänä aamuna tossu lähti lenkillä kahdesti jalasta ja sen vuoksi jalkaa huuhdellessani ja kuivatessani huomasin että ihosta oli lähtenyt kenties kuivaamisen yhteydessä pala irti tikkeineen päivineen. Onneksi se oli aika pintapuolinen pala, mutta altistaahan se siltikin jalkaa pöpöille tavallista enemmän. Mielestäni päästiin aika helpolla haavan kanssa, se parani varsin siististi. Pieni kuvakokoelma toipumisen varrelta: Patologin lausunto tuli leikkausviikon perjantaina (tosi nopeasti kun 14vrk oli arvio). Tuloksena kasvainmuutos, mutta todennäköisesti hyvälaatuinen ja uusiutumis- ja etäpesäkeriski on varsin pieni Patologin lausunto : "Ihomuutos etujalasta: Ekstramedullaarinen plasmasytooma Näytteessä todettiin tiiviisti pakkautuneista kohtalaisen pleomorfisista pyörösoluista koostuva, varsin tarkkarajainen kasvainmuutos. Tuumorisolujen joukossa todetaan varsin suurikokoisia kasvainsoluja, joist

Sokan varvaspäiväkirja #1

Sokan kauan sitten irronnut kynsi päätti tänä vuonna alkaa kasvamaan. Käytiin eläinlääkärissä, kynsi nyrhittiin ja sen alta löytyi epämääräinen kasvu, eli toisin sanoen poistuttiin lekurista luusyöpäepäilyn kera. Kynnessä ei ollut edes verisuonitusta ja se kasvoi haperona ja paksuuntuneena. Saatiin aikaa miettiä, että otetaanko jalasta ensin rtg ja sitten kynnen poisto, vai suoraan poisto. Erinäisten sattumusten vuoksi (pakollisia koirien yökyläilyjä hoitopaikoissa) päästiin vasta nyt useamman viikon jälkeen sitten itse toimenpiteen äärelle. Tänään oli sitten se päivä. Sokalle oli tarkoitus tehdä vähintään osittainen varvasamputaatio, että kynsi saataisiin pois. Vein Sokan aamupäivällä vastaanotolle, se rauhoitettiin ja sitten lähdin itse takaisin töihin. Iltapäivällä menin hakemaan koiraa ja leikkaus oli onneksemme sujunut hyvin! Sokan uloin varpaan luu oli paksuuntunut ja se siis myös viittaa luukasvaimeen, joten tuloksena oli käytännössä koko varpaan amputaatio. Kaikki paksuun

Kovan onnen mäyräkoira

Sairastuvalta hyvää päivää - taas kerran. Alle 5 kuukautta sitten kannoin mäyräkoiraa tassu paketissa ulos, putsasin, kuivasin ja tossutin kerta toisensa jälkeen. Kipulääkettä päivittäin ja pieni pelko takaraivossa tuleeko siitä enää koiraa. No tuli siitä, kunnes koitti syksy ja uusi ongelma. Huomasin Sokan vasemmassa etujalassa kannuskynnen yläpuolella (eli ei se varvasjalka) patin ja päätin seurata tilannetta jonkun aikaa. Kyselin vähän ympäriinsä ja sain ohjeeksi kokeilla tehdä siihen pieni reikä ja puristaa mahdollinen mätä pois. No tein reiän, mutta mätää ei tullut vaan ainoastaan hieman verta. Eli vaihtoehdoiksi jäi joko niin paksu mätä, ettei tule pienestä reiästä ulos tai ettei siellä sisällä oikeasti ole mitään mätää vaan ihan kudosta tms. Patissa oli verisuonia ja sitä arvuuteltiin mm. jostain osumasta tulleeksi. Sokkaa patti ei vaivannut, mutta ronkittaessa se oli selkeästi kipeä. Seurasin tilannetta puolisen toista viikkoa kunnes tänään aamulla varasin sitten eläi