Siirry pääsisältöön

Hulinaa

Vähän on venähtänyt tääkin :D En oo hirveemmin jaksanut konetta avata ja silloinkin kun ole avannut niin olen lähinnä käsitellyt kuvia ja muuta semmosta.

Tosiaan, koska on kesä ja koiraleireily on kivaa niin käytiin Sokan kanssa viimeistä kertaa suurleirillä (nykyisin tosin Haukkuhulina) Aitoossa. Aloin viime metreillä ennen leiriä miettiä että oisko sittenkin pitänyt ottaa Piuha, mutta pitäydyin kuitekin Sokassa.

Sokka oli kiva leirikoira, se oli koko leirin ajan varsin yhteistyöhaluinen ja sen kanssa oli jopa ihan kivaa treenata. Sokka moninkertaisena leiriläisenä oli jo aika etevä kaikissa lajeissa joita leirillä oli.
Koulutuslajeina siis oli aiemmilta vuosilta tutut agility, toko, junior handler ja rally-toko, sekä pk-lajit.

Koulutuksia taisi olla koko leirin aikana kolmet joka lajista ja tututtuun tapaa koulutukset olivat varsin alkeistasoisia, leirillä kun on niin eri tasoista porukkaa.

Pk-lajeista mukana oli jälki ja haku, sekä esineruutu. Esineruutua tehtiin leluilla (mulle kun on aina vannotettu että ikinä ei sais käyttää leluja kun opetellaan esineruutua :D) ja aluksi harjoiteltiin vain lelujen hakemista. Sokalta sujui se ihan hyvin, sille on vaikeampaa hakea leluja joita ei ole heitetty, mutta kyllä me niidenkin kanssa onnistuttiin :)
 Jälki sujui hyvin, Sokka meni aika nopeasti mutta oli kuitenkin jäljellä koko ajan. 
Haku oli PK-lajeista varmasti molempien lemppari :D Pieni "missä ukko on, mihin ukko menee"-vihjailu sai Sokan hyppimään liinaa vasten ja vinkumaan vaikka viimeisimmästä hakukerrasta on jo ties kuinka kauan.

Rally-tokoa kohtaan mulla itselläni on asennevamma ja vaikka tehtiinkin treeneissä jotain niin lähinnä vaan hömpöteltiin ja treenattiin tokoa silmällä pitäen jotain käännöksiä.

Tokossa saatiin yks kullan arvoinen ohje nimeltään vaatiminen, mua on aiemmin jopa vähän pelottanut vaatia Sokalta vaikkapa täydellistä perusasentoa tai seuruupaikkaa mutta nyt kun on tullut ulkopuoliseltakin "potku perseelle" niin pitää kokeilla sekin :D
Tokossa tehtiin vähän seuruuta, paikallamakuuta ja ruutua.

Agilityssä ei ollut mitään ihmeellistä, harjoitetliin sylkkäreitä ja valssia, sekä tehtiin paria pientä rataa.

Junior handlerista ei liene tarpeellista edes kertoa mitään :D Seisoskeltiin ja tehtiin jotain peruskuvioita.

© Rosa
Kokonaisuudessan leiri oli kiva, meillä oli huikeen hyvä porukka (mm. Heidi, Hanna, Emma, Riina ja Rosa) eikä huonekavereissakaan ollut valittamista. Sääkään ei ollu ihan kurja vaikka välillä vähän satelikin.

Tää oli tosiaan mulle vika vuos, mutta onneks oli hyvin onnistunut leiri niin ei jää kaivelemaan, ehkä joskus yritän hakea ohjaajaksikin :)



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jalkapotilaan elämää

Voi, voi tätä elämää Sokan jalka on lähtenyt hienosti parantumaan, kunnes eräänä aamuna tossu lähti lenkillä kahdesti jalasta ja sen vuoksi jalkaa huuhdellessani ja kuivatessani huomasin että ihosta oli lähtenyt kenties kuivaamisen yhteydessä pala irti tikkeineen päivineen. Onneksi se oli aika pintapuolinen pala, mutta altistaahan se siltikin jalkaa pöpöille tavallista enemmän. Mielestäni päästiin aika helpolla haavan kanssa, se parani varsin siististi. Pieni kuvakokoelma toipumisen varrelta: Patologin lausunto tuli leikkausviikon perjantaina (tosi nopeasti kun 14vrk oli arvio). Tuloksena kasvainmuutos, mutta todennäköisesti hyvälaatuinen ja uusiutumis- ja etäpesäkeriski on varsin pieni Patologin lausunto : "Ihomuutos etujalasta: Ekstramedullaarinen plasmasytooma Näytteessä todettiin tiiviisti pakkautuneista kohtalaisen pleomorfisista pyörösoluista koostuva, varsin tarkkarajainen kasvainmuutos. Tuumorisolujen joukossa todetaan varsin suurikokoisia kasvainsoluja, joist

Sokan varvaspäiväkirja #1

Sokan kauan sitten irronnut kynsi päätti tänä vuonna alkaa kasvamaan. Käytiin eläinlääkärissä, kynsi nyrhittiin ja sen alta löytyi epämääräinen kasvu, eli toisin sanoen poistuttiin lekurista luusyöpäepäilyn kera. Kynnessä ei ollut edes verisuonitusta ja se kasvoi haperona ja paksuuntuneena. Saatiin aikaa miettiä, että otetaanko jalasta ensin rtg ja sitten kynnen poisto, vai suoraan poisto. Erinäisten sattumusten vuoksi (pakollisia koirien yökyläilyjä hoitopaikoissa) päästiin vasta nyt useamman viikon jälkeen sitten itse toimenpiteen äärelle. Tänään oli sitten se päivä. Sokalle oli tarkoitus tehdä vähintään osittainen varvasamputaatio, että kynsi saataisiin pois. Vein Sokan aamupäivällä vastaanotolle, se rauhoitettiin ja sitten lähdin itse takaisin töihin. Iltapäivällä menin hakemaan koiraa ja leikkaus oli onneksemme sujunut hyvin! Sokan uloin varpaan luu oli paksuuntunut ja se siis myös viittaa luukasvaimeen, joten tuloksena oli käytännössä koko varpaan amputaatio. Kaikki paksuun

Kovan onnen mäyräkoira

Sairastuvalta hyvää päivää - taas kerran. Alle 5 kuukautta sitten kannoin mäyräkoiraa tassu paketissa ulos, putsasin, kuivasin ja tossutin kerta toisensa jälkeen. Kipulääkettä päivittäin ja pieni pelko takaraivossa tuleeko siitä enää koiraa. No tuli siitä, kunnes koitti syksy ja uusi ongelma. Huomasin Sokan vasemmassa etujalassa kannuskynnen yläpuolella (eli ei se varvasjalka) patin ja päätin seurata tilannetta jonkun aikaa. Kyselin vähän ympäriinsä ja sain ohjeeksi kokeilla tehdä siihen pieni reikä ja puristaa mahdollinen mätä pois. No tein reiän, mutta mätää ei tullut vaan ainoastaan hieman verta. Eli vaihtoehdoiksi jäi joko niin paksu mätä, ettei tule pienestä reiästä ulos tai ettei siellä sisällä oikeasti ole mitään mätää vaan ihan kudosta tms. Patissa oli verisuonia ja sitä arvuuteltiin mm. jostain osumasta tulleeksi. Sokkaa patti ei vaivannut, mutta ronkittaessa se oli selkeästi kipeä. Seurasin tilannetta puolisen toista viikkoa kunnes tänään aamulla varasin sitten eläi