Siirry pääsisältöön

Tulosten kannalta turha päivä Turussa, muuten mahtava

Me lähdettiin eilen ajelemaan kuudelta Turkua kohti, tarkoituksena hakea H Sokan ensimmäisestä virallisesta, herätys siis kello 5. Koira näytti kesoa kun herätin sen ja kannoin alakertaan. Ajomatka tosi jees, koira ei pihahtanutkaan. Joskus 9 maissa oltiin näyttelypaikalla, joku virkailija tsekkas rokotukset ja mä taistelin häkin, koiran ja kahden laukun kanssa.

Sitten piti ostaa vielä luettelo, pulitin moisesta 5 euroa, mutta enpä tullut katuneeksi. Koira vetäisi paskat keskelle  jotain hiekka-aukeaa, hävetti hieman. Kun oltiin päästy oman kehän laidalle, iskin häkin kokoon ja koiran sinne. Kävin tsekkailemassa vähän tarjontaa koirakamojen osalta ja palailin häkille. Loppupäivän bongailin ihmisiä ja koiria ja pyörin hyvässä seurassa.

Pauliina Sjöholm 
Hyväntyyppinen kookas narttu. Pää saisi olla jalompi. Hyvä eturinta. Hyvä rungon vahvuus. Hyvö raajaluusto. Kääntää voimakkaasti toista etujalkaa ulos ja toista takakinnertään suoraan ulospäin. Erittäin lyhyet takaliikkeet. Vasemman takajalan asennosta johtuen takaliike näyttää epänormaalilta ja epäpuhtaalta. Tämän vuoksi palkintosija. HYL


Tuomarista mulle jäi kuitenkin tosi hyvä maku, tarkka liikkeistä joka tietty tärkeää käyttörodulla. En etukäteen löytänyt mitään tietoa kys. tuomarista, joten en osannut odottaa moista tiukkuutta ja tarkkuuta etenkin liikkeistä.

Kuvia isken kun niitä mahdollisesti käsiini saan.






© kaikki kuvat julia




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jalkapotilaan elämää

Voi, voi tätä elämää Sokan jalka on lähtenyt hienosti parantumaan, kunnes eräänä aamuna tossu lähti lenkillä kahdesti jalasta ja sen vuoksi jalkaa huuhdellessani ja kuivatessani huomasin että ihosta oli lähtenyt kenties kuivaamisen yhteydessä pala irti tikkeineen päivineen. Onneksi se oli aika pintapuolinen pala, mutta altistaahan se siltikin jalkaa pöpöille tavallista enemmän. Mielestäni päästiin aika helpolla haavan kanssa, se parani varsin siististi. Pieni kuvakokoelma toipumisen varrelta: Patologin lausunto tuli leikkausviikon perjantaina (tosi nopeasti kun 14vrk oli arvio). Tuloksena kasvainmuutos, mutta todennäköisesti hyvälaatuinen ja uusiutumis- ja etäpesäkeriski on varsin pieni Patologin lausunto : "Ihomuutos etujalasta: Ekstramedullaarinen plasmasytooma Näytteessä todettiin tiiviisti pakkautuneista kohtalaisen pleomorfisista pyörösoluista koostuva, varsin tarkkarajainen kasvainmuutos. Tuumorisolujen joukossa todetaan varsin suurikokoisia kasvainsoluja, joist

Sokan varvaspäiväkirja #1

Sokan kauan sitten irronnut kynsi päätti tänä vuonna alkaa kasvamaan. Käytiin eläinlääkärissä, kynsi nyrhittiin ja sen alta löytyi epämääräinen kasvu, eli toisin sanoen poistuttiin lekurista luusyöpäepäilyn kera. Kynnessä ei ollut edes verisuonitusta ja se kasvoi haperona ja paksuuntuneena. Saatiin aikaa miettiä, että otetaanko jalasta ensin rtg ja sitten kynnen poisto, vai suoraan poisto. Erinäisten sattumusten vuoksi (pakollisia koirien yökyläilyjä hoitopaikoissa) päästiin vasta nyt useamman viikon jälkeen sitten itse toimenpiteen äärelle. Tänään oli sitten se päivä. Sokalle oli tarkoitus tehdä vähintään osittainen varvasamputaatio, että kynsi saataisiin pois. Vein Sokan aamupäivällä vastaanotolle, se rauhoitettiin ja sitten lähdin itse takaisin töihin. Iltapäivällä menin hakemaan koiraa ja leikkaus oli onneksemme sujunut hyvin! Sokan uloin varpaan luu oli paksuuntunut ja se siis myös viittaa luukasvaimeen, joten tuloksena oli käytännössä koko varpaan amputaatio. Kaikki paksuun

Kovan onnen mäyräkoira

Sairastuvalta hyvää päivää - taas kerran. Alle 5 kuukautta sitten kannoin mäyräkoiraa tassu paketissa ulos, putsasin, kuivasin ja tossutin kerta toisensa jälkeen. Kipulääkettä päivittäin ja pieni pelko takaraivossa tuleeko siitä enää koiraa. No tuli siitä, kunnes koitti syksy ja uusi ongelma. Huomasin Sokan vasemmassa etujalassa kannuskynnen yläpuolella (eli ei se varvasjalka) patin ja päätin seurata tilannetta jonkun aikaa. Kyselin vähän ympäriinsä ja sain ohjeeksi kokeilla tehdä siihen pieni reikä ja puristaa mahdollinen mätä pois. No tein reiän, mutta mätää ei tullut vaan ainoastaan hieman verta. Eli vaihtoehdoiksi jäi joko niin paksu mätä, ettei tule pienestä reiästä ulos tai ettei siellä sisällä oikeasti ole mitään mätää vaan ihan kudosta tms. Patissa oli verisuonia ja sitä arvuuteltiin mm. jostain osumasta tulleeksi. Sokkaa patti ei vaivannut, mutta ronkittaessa se oli selkeästi kipeä. Seurasin tilannetta puolisen toista viikkoa kunnes tänään aamulla varasin sitten eläi