pukspukspuks

.....arki rullaa aika normaalisti, multa on puhti poissa, enkä saa oikein mitään aikaiseksi - okei pari kolme hassua kertaa ollaan Sokan kanssa väännetty tokoa, Piuhan kanssa harjoteltu maahanmenoa, imuteltu, paikkisteltu ja luoksaroitu, mutta ei muuta.

Toissa päivänä käytiin äitin (yleensä lenkitän noi yksin) kanssa iltalenkillä, tosin se meni siihen että puolessa välissä lenkkiä me jäätiin Piuhan kanssa miettimään, että pitääkö silloin havahtua kiinnittämään huomiota muhun, kun pyydän niin, Piuha ei meinannut millään noteerata ja keskustelin sille melko kovaan ääneen siitä, että onko moinen korvattomuus sallittua. Okei se on pentu eikä se ymmärrä, eikä se jaksa välttämättä keskittyä ja voi että kun kissakin oli lenkillä mukana. Iski pieni epätoivo siinä vaiheessa, onko peli menetetty?

   Masennusepätoivoisuusvihaisuussuru-kohtauksen mentyä ohi yritin olla iloinen ja palkata tota paljon ja kehua ja kannustaa, tehtiin ylimääräinen lenkki metsän kautta ja laskin koiran irti, siinä vaiheessa pääsin toteamaan, että kyse oli osittain patoutuneesta energiasta.
      Koira rälläili tuhatta ja sataa edes takasin ja vähän tonne ja sitten takasin ja taas mennään ja sitten juostaan taas ohi ja takaisin ja eteen ja.......

Mun pitäis olla erittäin iloinen (ja olenkin!) että toi tulee luokse kutsuttaessa (toiset koirat on tässä asiassa vielä hankaluus - ja tietysti kissa), on mutkaton ja helppo arjessa, eikä pahemmin hätkähtele outoja juttuja. Joillekin vieraille ihmisille se pöhisee, mutta mitä muuta voi olettaakaan kun ei hirveesti olla käyty vieraiden lääpittävänä ja usein ihmiset lähestyy väärällä tavalla tota. Suoraan 'päältä', tai sit vähän kyykyssa tuijottaen koiraa.

Ehkä mä vaan kehitän asioista liian helposti ongelmia ja ongelmista epäonnistumisia. Vielä vuosi sitten saatoin vain haaveilla joskus voivani omistaa belgialaisen, nyt mulla on sellainen ja pärjätään vastoinkäymisistä huolimatta hienosti, kai sitä voisi kutsua onnistumiseksi. Piuhalla on liuta huonoja puolia, mutta myös hyviä, niin on Sokallakin, joskus kun oikein väsyttää tuntuu ettei niillä kummallakaan oo kuin huonoja puolia, mutta se on onneksi ohimenevää.

Joku ehkä huomaa että kumpaa mä tykkään kuvata enemmän :''D Vielä kun oppis pysymää rälläilyjen perässä