Siirry pääsisältöön

Leirielämää

Mo, eilen palailtiin skl'n suurleiriltä! Oltiin villejä ja majoiduttiin ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa samaan huoneeseen, mutta paljastuikin että huonetoveri oli jo viime vuodelta tuttu Ronja, tällä kertaa Ponsse - mustalaikullinen pk. mäyräkoirauros mukanaan. Ponsse oli tosi sosiaalinen, eikä koirilla tullu missään vaiheessa mitään ongelmia huoneen jakamisessa.

Leirillä oli muutenkin etenkin viime vuodelta tuttuja ihmisiä ja koiria. Mutta yllätyksekseni meidän kanssa samaan soluun oli päätynyt viime vuoden ep-kennelpiirin nuorisoleirillä olleet Milla&Elvis-shih tzu.

Mitään hirveän uutta ja ihmeellistä ei saatu irti koulutuksista, mutta luennot oli tänä vuonna tosi mahtavat! Saatiin luentojen yhteydessä mm. nähdä kaksi työlinjaista bordercollieta työskentelemässä lampaiden kanssa, malinois tekemässä pk-tottista ja toinen malinois tekemässä suojelukoetta. Ihan huippua!

Agit suju Sokalta tosi hyvin, yhtä ns. kokeilukertaa lukuunottamatta se teki kaiken irti ja pysy hanskassa ja sellaista muuta kivaa! Tokot se teki pääsääntöisesti hyvin, mitään hirveän vaikeaa en edes lähtenyt vaatimaan siltä, seuruut oli pääsääntöisesti hyviä ja oikeapaikkaisia, mutta muutama lahna "jätätän ja pidän ylisuuren välin"-seuruu mahtui myös mukaan. Junior handler treenit oli ihan perus myöskin.

Koulutuksissa oli tänä vuonna vähän monipuolisemmin lajeja. Ekana varsinaisena leiripäivänä meillä oli tokon,agin ja junnujen lisäksi PK-jälkeä. Jäljellä Sokka toimi hyvin, pari kertaa melkein eksyi mutta se annettakoon anteeksi kun ei olla hirveästi jälkeä tehty. Jäljen lisäksi oli 2 temppukertaa, tehtiin mm. kierimistä, kurrea, tanssimista kahdella jalalla.
Näiden lisäksi oli vielä 2 kertaa hakua. Ekalla kerralla harjoiteltiin risteilyä ja irtoamista liinassa kuuden ämpärin avulla ja toisella kerralla tehtiin peräänjuoksua.

Peräänjuoksussa Sokka oikein leimahti, se tempoi liinaa vasten, hyppi ja haukkui ja ulisi kun maalimies juoksi piiloon. Huomaa ettei ollut ihan uusi juttu :DD

Yhtenä päivänä oli perinteinen leirimätsäri, tapana viime vuodeltakin tuttu pareittain kehään, toinen tippuu, toinen jatkaa seuraavalle kierrokselle, jossa taas pareittain kehään jne.

finalistikaksikko :) partis vei voiton
Ava-göötti


Tara-russeli
Salla ja Ponsse
Nelli-bc/parson
 Nyt kotiuduttuamme ollaan jo reippaina lapsina vedetty kaksi PK-jälkeä, jossain vaiheessa pitäis taas pitkästä aikaa jaksaa tehdä verijälki, se vaan on niin paljon työteliäämpää.

Kommentit

  1. ÄÄ oon ihan kade ku luen kaikkien blogeista näitä leirijuttuja! :--D

    VastaaPoista
  2. No mitäs et tullut leirille! Ens vuonna sun kyllä pitää tulla!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jalkapotilaan elämää

Voi, voi tätä elämää Sokan jalka on lähtenyt hienosti parantumaan, kunnes eräänä aamuna tossu lähti lenkillä kahdesti jalasta ja sen vuoksi jalkaa huuhdellessani ja kuivatessani huomasin että ihosta oli lähtenyt kenties kuivaamisen yhteydessä pala irti tikkeineen päivineen. Onneksi se oli aika pintapuolinen pala, mutta altistaahan se siltikin jalkaa pöpöille tavallista enemmän. Mielestäni päästiin aika helpolla haavan kanssa, se parani varsin siististi. Pieni kuvakokoelma toipumisen varrelta: Patologin lausunto tuli leikkausviikon perjantaina (tosi nopeasti kun 14vrk oli arvio). Tuloksena kasvainmuutos, mutta todennäköisesti hyvälaatuinen ja uusiutumis- ja etäpesäkeriski on varsin pieni Patologin lausunto : "Ihomuutos etujalasta: Ekstramedullaarinen plasmasytooma Näytteessä todettiin tiiviisti pakkautuneista kohtalaisen pleomorfisista pyörösoluista koostuva, varsin tarkkarajainen kasvainmuutos. Tuumorisolujen joukossa todetaan varsin suurikokoisia kasvainsoluja, joist

Sokan varvaspäiväkirja #1

Sokan kauan sitten irronnut kynsi päätti tänä vuonna alkaa kasvamaan. Käytiin eläinlääkärissä, kynsi nyrhittiin ja sen alta löytyi epämääräinen kasvu, eli toisin sanoen poistuttiin lekurista luusyöpäepäilyn kera. Kynnessä ei ollut edes verisuonitusta ja se kasvoi haperona ja paksuuntuneena. Saatiin aikaa miettiä, että otetaanko jalasta ensin rtg ja sitten kynnen poisto, vai suoraan poisto. Erinäisten sattumusten vuoksi (pakollisia koirien yökyläilyjä hoitopaikoissa) päästiin vasta nyt useamman viikon jälkeen sitten itse toimenpiteen äärelle. Tänään oli sitten se päivä. Sokalle oli tarkoitus tehdä vähintään osittainen varvasamputaatio, että kynsi saataisiin pois. Vein Sokan aamupäivällä vastaanotolle, se rauhoitettiin ja sitten lähdin itse takaisin töihin. Iltapäivällä menin hakemaan koiraa ja leikkaus oli onneksemme sujunut hyvin! Sokan uloin varpaan luu oli paksuuntunut ja se siis myös viittaa luukasvaimeen, joten tuloksena oli käytännössä koko varpaan amputaatio. Kaikki paksuun

Kovan onnen mäyräkoira

Sairastuvalta hyvää päivää - taas kerran. Alle 5 kuukautta sitten kannoin mäyräkoiraa tassu paketissa ulos, putsasin, kuivasin ja tossutin kerta toisensa jälkeen. Kipulääkettä päivittäin ja pieni pelko takaraivossa tuleeko siitä enää koiraa. No tuli siitä, kunnes koitti syksy ja uusi ongelma. Huomasin Sokan vasemmassa etujalassa kannuskynnen yläpuolella (eli ei se varvasjalka) patin ja päätin seurata tilannetta jonkun aikaa. Kyselin vähän ympäriinsä ja sain ohjeeksi kokeilla tehdä siihen pieni reikä ja puristaa mahdollinen mätä pois. No tein reiän, mutta mätää ei tullut vaan ainoastaan hieman verta. Eli vaihtoehdoiksi jäi joko niin paksu mätä, ettei tule pienestä reiästä ulos tai ettei siellä sisällä oikeasti ole mitään mätää vaan ihan kudosta tms. Patissa oli verisuonia ja sitä arvuuteltiin mm. jostain osumasta tulleeksi. Sokkaa patti ei vaivannut, mutta ronkittaessa se oli selkeästi kipeä. Seurasin tilannetta puolisen toista viikkoa kunnes tänään aamulla varasin sitten eläi