Siirry pääsisältöön

Kisaminä

cAmanda Pöntynen
Olen viime aikoina miettinyt aika paljon sitä, millainen itse olen kisaajana. Ja tietysti myös sitä, miten paljon kehitystä vuosien aikana on tapahtunut. Ensimmäistä näyttelyä (Sokan pentunäyttely Helsingin messukeskuksessa) edeltävän illan vietin migreenikohtauksen kourissa sängyn pohjalla ja viimeisimmässä näyttelyssä jännitys puri vasta juuri ennen kehää – ei kuitenkaan yhtä säälimättömästi vaan pelkkien vatsassa lentelevien perhosten muodossa. 

c Johanna Mikkilä
Tuloskeskeisyys on ehkä yksi suurimpia ongelmia kisakokemuksissani. En pysty olemaan ajattelematta, että nyt olisi pakko tehdä se ykköstulos tai nolla tai saada serti. Yleensä asetan realistisen tavoitteen, mutta salaa mieleni perukoissa kuitenkin haluan kuun taivaalta ja sitten taas petyn. Suosikkiesimerkkejä tästä on se, kun Piuha ei saakaan tiukaksi tietämältäni tuomarilta SA:ta tai huonon treenikauden jälkeen odotan tokokokeesta ihmeellistä onnistumista ja koira suorittaakin omalla tasollaan. Onneksi mielenhallinnan kanssa on tapahtunut kehitystä, ja pystyn yleensä palkkaamaan koiran hyvin omasta pettymyksestä huolimatta. 

Mielentila ja sen hallinta on tärkeitä koiralle, mutta myös ohjaajalle. Tokonuorten valmennusryhmässä viimeistä vuotta ollessani, koin tässä aikamoisen läpimurron. Opin psyykkaamaan itseäni sekä jännitystilaan, että siitä pois. Eihän se tietenkään ole täydellistä ja aukottomasti toimivaa hallintaa, mutta siitä on ollut ihan hillitön apu esimerkiksi Sokan koeongelmiin. Kun pystyy treenaamaan koemielentilassa, on helpompi kouluttaa koiraa koetta kohti. Sitten taas koepäivänä on mahdollista uskotella itselleen, ettei sillä kokeella ole oikeastaan mitään väliä ja jännitys haihtuu parhaimmillaan kuin savuna ilmaan. 

c Janni Kröger
Piuhan kanssa olen pelastanut useamman kuin yhden luoksepäästävyyden sillä, että olen irrottanut siitä jännityksen ja ahdistuksen tunteesta ja päättänyt, ettei sillä ole mitään väliä mitä tapahtuu ja etten kuitenkaan voi vaikuttaa siihen, miten koira käyttäytyy. Kummasti se koirakin sitten rentoutuu, kun ohjaaja rentoutuu. Varsinkin Piuhan kaltaisten koirien kanssa hirveän hyvä taito. Täytyy kuitenkin sanoa, että se ei aina ole todellakaan helppoa! Joskus on todella vaikeaa irrottaa siitä kilpailutilanteen tuomasta paineesta ja itselleni varsinkin tulospaineesta. Vaikka eihän se oikeastaan ole kenenkään muun asia, millaisia tuloksia teen oman koirani kanssa. Kummasti se silti vaikuttaa ja itselleenhän sitä yleensä onkin kaikkein ankarin.

Miten sitten siellä kisapaikalla muuten? Meillä ei edelleenkään ole mitään tarkkaa tai perusteltua kisaruutinia, ihan mutulla mennään. Usein ongelmana onkin se, etten oikein tiedä miten minun pitäisi valmistella koira kehään, oli kyse sitten tokosta, agilitystä tai näyttelyistä. Tai no okei, näyttelyihin meillä on jo aika järkevä rutiini. Toko on kaikkein ongelmallisin ja siinä tapahtuu eniten kämmejä tai virhearvioita. Usein pyrin vahvistamaan vaikeita juttua (esim jäävän seisomisen loppuosan palkkaan usein ennen kehää ja maahanmenoja), niin että niistä saa niin sanotusti helpon palkan. Viime tokokokeessa palkkasin vaikeat jutut ja oltiin menossa kehään todella hyvällä fiiliksellä, mutta sitten homma kuitenkin levähti käsiin ja esimerkiksi se seisominen meni pipariksi. Ei varsinaisesti kasvata uskoa omiin kisarutiineihin, vaikkakin kyseisessä kokeessa syy taisi enemmän olla muissa olosuhteissa kuin siinä valmistelussa. 
c Pihla Pavas

Lisäksi olen huomannut, että pelkään toimia kisatilanteissa. En oikein uskalla käskyttää koiraa samalla tavalla kuin treeneissä, en ole ihan varma mitä teen, jos tapahtuu jokin moka ja niin edelleen. Pitäisi siis muistaa ennen koetta myös miettiä miten toimia tilanteissa, joita ei odota tapahtuvan. Näin sitä saattaisi välttää turhan lamaantumisen ja epävarmuuden. Agilityssä tähän on ollut minusta helpompi suhtautua, villiintymisvaara on mäyräkoiran kanssa kisatessa läsnä ja tiedän, miten korjaan esimerkiksi keppivirheet. Lajina agility ylipäätään on jotenkin tutumpi ja agilitykisoissa epäonnistuminen on niin normaalia, että siihen on helppo suhtautua eri tavalla.
c Hanna Karvinen

Summasummarum minulla on kisaajana vielä aikapaljon kehittämisen varaa. Tietty suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys puuttuu. Kaikkihetimullenyt-asenne on vaivaksi, kun samaan aikaan ei ole suunnitelmaa ja harhailee vaan eteenpäin. Ehkä voisin antaa itselleni läksyksi ensi vuodelle sen, että treenaa paremmin ja mieti osaamistavoitteet valmiiksi. Hyvän suunnitelman ja tavoitteiden avulla omia tekemisiä on helpompaa peilata ja suhteuttaa siihen, mitä treenillä on tarkoitus saavuttaa. 

Katsotaan miten käy ensi vuonna kisarintamalla, millaisina kisaajina seuraava kausi lopetetaan ja millaisia tuloksia saadaan aikaiseksi!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tampere KV

Piuhan vuoden viimeinen näyttelykäynti oli viime viikonloppuna. Ilmoitin sen Tampereelle pitkän eipäsjoopas-väittelyn tuloksena australialaisen tuomarin Colleen Stoaten syynättäväksi. Odotuksia ei juuri ollut. Hyvän näyttelyviikonlopun viimeisteli vielä se, että Piuha päätti alkaa todella tunteella tiputtaa karvaansa ennen sitä. Jopa kauluksesta ja hännästä lähti tuppoja, kun kaulus on yleensä ollut se ainoa paikka mistä ei kunnolla karvaa lähde...

Tampereelle matka kuitenkin alkoi sitten lauantaina, haettiin Amanda ja sheltti Soma asemalta ja ajeltiin majapaikkaamme yöksi. Heti ensimmäisenä kun astuimme ulos ovesta, juoksi joku ison staffin näköinen otus luoksemme vailla omistajaa tai hihnaa, varsinainen "Tervetuloa Tampereelle!"-hetki.

"Tankin" kohtaamisesta selvittyämme käytiin lenkillä ja kaupassa, loput illasta ja vähän yöstäkin meni koirien puunaamiseen. Olin päättänyt, että pesen Piuhan näyttelyä edeltävänä iltana, joten niinhän siinä sitten oli tehtävä. Pes…

Turistisokka ja muita kesäeläimiä

Mielestäni hyvä merkki siitä, milloin on aika niputtaa kesä blogikirjoitukseen, on se, kun lenkillä pari rusehtavaa lehteä lentää päin mäyräkoiran näköä. (tämän postauksen tullessa julkiseksi on lehtiä lentänyt päin mäyräkoiraa ja jopa belgiä huomattavasti useampia kuin pari)
TOKO VANTAA + HYVINKÄÄ Piuha kävi tokoilemassa Vantaalla 2-tuloksen 3. sijalla, ei mennyt taaskaan ruutuun ei - huoh. Hyvin tahmeaa tekemistä, mutta hellekin oli melkoinen.
Syyskuun puolella käytiin myös tsekkailemassa Hyvinkäällä ruudun löytämistaitoja, mutta eihän se taaskaan löytynyt ja lisäksi myös kaukot nollaantuivat. 3-tulos oli siis meidän kohtalo. 

Molemmissa kokeissa tuomarina oli Susanna Berghäll.
PÄRNU 1xRN 2xKV Sokan paluu kehiin! Mukana menossa myös Hera, Soma ja Piuha, sekä turisti-Aida. Majoituttiin siistissä kerrostalohuoneistossa, todella lähellä molempia näyttelypaikkoja. Koko viiden koiran setti tuli hienosti toimeen ja levottomia öitä ei juuri tarvinnut viettää. Käytiin parina iltana kävelemä…

Latvia

Sarjassamme asioita joita ei ollut tarkoitus toteuttaa ihan vielä, osa 238:
1000 kilometriäPerjantaina 21.9. starttasi Öpelskin nokka aamuviiden huiteissa kohti PK-seutua. Yksin matkustaminen kun on mälsää niin poimittiin Sokan ja Piuhan seuraksi matkalta ensin Seri-labbis ja Fiksu-aussie kera kaksijalkaisten ja sitten vielä vähän matkaa taitettuamme kyytiin survottiin vielä Soma huoltajansa kanssa. Viisi koiraa ja neljä ihmistä, hyvin mahtui.

Kun sillisalaatti oli valmis, ajettiin satamaan jonottamaan laivaan. Laivamatka meni kerrankin ilman suurempia sählinkejä ja täytyy sanoa, että hytti on ihan loistava valinta myös lyhyellä laivamatkalla. Saa olla ihan omassa rauhassa, eikä tarvitse miettiä miten koirat pärjää kun ne voi ottaa hyttiin mukaan.

Laivan suunta ei ollut mitenkään yllätyksellinen, sillä matkasimme jälleen Tallinnaan. Tällä kertaa matka suuntautui kuitenkin vielä yhden valtionrajan yli Latvian puolelle. Ajeltiin aika rauhaksiin Riikaan hotellille, jossa alkoi sitten ar…